Tämä on ilon päivä kaikille valtion taloudesta huolta kantaville. Rinne teki parhaan valinnan ja valitsi hallitusneuvotteluihin sen tarjolla olevista vaihtoehdoista vähiten todellisuuskriittisen yhdistelmän. Valtion talouden tasapainotus olisi ollut täysin mahdoton toteuttaa yhdessä Kokoomuksen tai Persujen kanssa.
Kokoomuksen perisynti on velanotto ja sitä olisi ollut tiedossa jatkossakin, mikäli Kokoomuksen kynnyskysymykset olisi hyväksytty hallitusneuvotteluiden lähtökohdaksi. Ne olivat sisäisesti täydellisessä ristiriidassa keskenään, kuten toki Kokoomuksen poliittiset linjaukset yleensä ovat. Toisaalta vaadittiin panostuksia sinne ja tänne, mutta vastaavasti suuria veronalennuksia, mikä vetää välittömästi maton alta talouden tasapainolta. Kokoomuslaisesta todellisuuskriittisestä näkökulmasta katsottuna yhdistelmä saattoi kuulostaa ihan järkevältä, mutta reaalitodellisuudessa Kokoomuksen kyvyt vain eivät ikinä tuollaisen toteuttamiseen riitä.
Kokoomuksen talouskyvyttömyyden juurisyy on kyvyttömyys molemmissa valtiontalouden säätelemisen keinoissa. Ensiksi he eivät osaa kerätä veroja, joten valtion tulopuoli ei ole hallinnassa ja toisekseen he eivät osaa oikeasti myöskään säästää kuin uhoamisen tasolla, joten menopuoli ei pysy hallussa. Lopputuloksena on reaalitodellisuudessa aina lainaksi eläminen tai omaisuuden myynnillä eläminen, jotka ilmeisesti Kokoomuslaisessa vaihtoehtotodellisuudessa edustavat hyvää valtion talouden hoitoa.
Ainoat oikeat kyvyt Kokoomuksessa ovat suuri uho ja loputon itsepetos, joiden varaan heidän talouspolitiikkansa on aina rakentunut. Edellinen hallituskausi oli tästä malliesimerkki. Suurella uholla esiin marssi joukko itsensä kukkona tunkiolla pitäviä röyhisteleviä markkinataloussankareita, mutta reaalitodellisuudessa saimme vain uusliberalistisessa marinadissa kypsytettyjä broilereita, joilla kyvyt riittivät hädin tuskin toimimaan vaalituet maksaneiden eturyhmien juoksupoikina vääristämässä markkinoita ja luomassa yksityisiä monopoleja ja oligopoleja. Mutta kun superkykynä heillä on itsepetos, ei totaaliepäonnistumisella toki mitään vaikutusta itsekuvaan ollut, vaan samoja virheitä lähdettiin vaatimaan kahta kovemmin seuraavalta hallitukselta. Olikin päivänselvää, että vastuullinen hallitustunnustelija ei lähde Kokoomuksen kanssa omaa mainettaan tahrimaan niin kauan kuin parempia vaihtoehtoja on tarjolla.
Persut taas eivät olleet vaihtoehto edes Kokoomuksen verran. Persut eivät omaa millään lailla koherenttia linjaa mistään muusta asiasta kuin maahanmuuttajiin suhtautumisesta ja sekin linja on sitten muille moraalisesti mahdoton hyväksyä. Persujen erityiskyvyistä mouhoamisessa ja itkupotkuraivareissa ei taas ole hallitusvastuussa kuin haittaa. Ja kyllä sen Halla-Ahon aktiivisuudesta neuvottelujen alla näki, ettei hän missään nimessä halunnut porukkaansa ministerinaitioon meuhkaamaan vaipoissa. Ja Persuthan ovat puolue, joka hallituksessa ollessaan on aina elänyt lainarahalla. Jonkinlainen saavutus kai sekin.
Entäs sitten Keskusta? On totta, että Keskusta meni Kokoomuksesta välillä oikealta ohi ja Sipilällä oli kaikki Kokoomuslaisten paheet yhdistettynä Kepulaisten paheisiin. Mutta Sipilä ei ole koko Kepu ja siellä on tarjolla ihan kyvykästäkin väkeä hallitukseen. Historia lupaa hyvää, sillä valtion talouden tasapainon näkökulmasta SDP:n ja Kepun yhdistelmällä on tyhjän uhon sijasta myös reaalitodellisuuden näyttöjä onnistumisista. Keskusta on kyllä kova törsäämään rahoja esimerkiksi yritystukiin, mutta toisaalta heillä löytyy ihmisiä, jotka ymmärtävät sen vaativan sitten myös verotuksen mitoittamisen törsäämisen vaatimalle tasolle – kyky jota Kokoomuksesta ei löydy ilmeisesti keneltäkään. Sama etu myös muissa hallitukseen alustavasti valituissa puolueissa on, eli auttava ymmärrys tehtyjen valintojen verotuksellisista seurauksista.