Hattulassa sovimme kuntavaalien 2017 jälkeen puolueiden välisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa, että lautakunta- ja muut luottamushenkilöpaikat jaetaan kaksivuotiskaudeksi ja tilannetta tarkastellaan uudelleen tänä vuonna. Kun Hattulan vasemmistoliiton puheenjohtaja Tuomas Nieminen eilen viestitti luottamuspaikkojen menevän uudelleen jakoon kesäkuun kynnyksellä ja ilmoitti halustaan siirtää lautakuntapaikkani vasemmistoliiton jäsenille, en vastustanut. Luovun niistä vapaaehtoisesti.
Sain juuri käydyissä eduskuntavaaleissa vain 11 ääntä Hattulasta. Tällä eduskuntavaalituloksella ratkaisu ei voi olla mikään muu, kuin tehdä Hattulan kuntapolitiikkaan lisää tilaa eläkeläisille ja puoluebroilereille. Suoraselkäisenä miehenä myönnän, että tällaisella tuella kotikunnasta ei ole mitään järkeä istua yhtään missään kunnan toimielimessä.
Pohdin kuntapolitiikkaa uudelleen seuraavien kuntavaalien lähestyessä. Työn ja yksityiselämän johdosta olen viimeiset puolitoista vuotta ollut niin paljon enemmän Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa, kuin Hattulassa, että nyt on hyvää aikaa pohtia myös asumisjärjestelyjä.
*******
Politiikka on erikoinen ja vaikea laji. Periaatteellisista syistä tehdyt, suoraselkäiset ratkaisut puoluevalinnan suhteen tuomitaan nähtävästi ja valitettavasti vaalituloksissa aivan samalla tavalla, kuin Sinisen tulevaisuuden synnyn kaltaiset temput, joilla varjellaan ja varmistellaan omia asemia ja etuja hillotolpan nokassa loppuun saakka, vaikka kyse on kahdesta täysin erilaisesta lähtökohdasta.
Itsenäinen ajattelu, riippumattomuus ja lahjomattomuus eivät ole politiikassa pikavoittoja tuovia ominaisuuksia. Nopeammin palkitaan julmetusta määrästä rahaa ja ajankohtaan sopivasta puoluekannan, eturyhmien ja etujärjestöjen nuoleskelun, missä tahansa sirkuksessa saavutetun julkisuuden, sopivan asuinkunnan, sukupuolen ja ammatin kombinaatiosta. Naiset äänestävät naisia, hoitajat äänestävät hoitajia, opettajat opettajia ja ankkalinnalaiset Aku Ankkaa, mutta kuka äänestäisi valtionhoitajia? Viisaus ja valtiomiesasenne takaavat vaaleissa yleensä vain yhden äänen, koska sellaista omaavat todennäköisesti ovat ehdolla itsekin.
Koska pikavoittoja ei ole tarjolla - ja koska kierot haudataan korkkiruuvilla - jatkan pitkäjänteistä työtäni politiikan liepeillä rehellisesti, omalla tavallani ja linjallani. Olen ehdolla eurovaaleissa samalla tavalla, kuin olin eduskuntavaaleissakin, sitoutumattomana toimijana Seitsemän tähden liikkeen listalla. Eduskuntavaalikampanjan aikana sain jälleen paljon kannustavia yksityisviestejä, joissa kehuttiin hyviä kirjoituksiani ja ihmeteltiinpä sitäkin, miten vasemmistolla on ollut varaa hukata kaltaiseni tyyppi. Ne lämmittävät, mutta en tarvitse tällaisia viestejä. Tarvitsen äänestäjien tukea.
*******
Kuten Paavo Väyryneneilen illalla blogissaan kirjoitti, toukokuun eurovaaleista tulee Keskustan Eurooppa-politiikan pesänselvitys. Yhdyn näkemykseen. Yhtä lailla näistä vaaleista voi tulla vihervasemmiston Eurooppa-politiikan selvitys: Vielä reilut kymmenkunta vuotta sitten esimerkiksi vihreissä vaikutti ääniä, jotka ymmärsivät, että hallitsematon globalisaatio on vakava uhka ympäristölle. Olemme nähneet, miten vahvasti EU ajoi kovasta vastustuksesta huolimatta pitkään transatlanttista vapaakauppasopimusta TTIP:tä, joka olisi toteutuessaan tarkoittanut monikansallisten yhtiöiden mahdollisuutta haastaa sen piirissä oleva kansallisvaltio oikeuteen, mikäli niiden ei anneta rauhassa maksimoida voittojaan, esimerkiksi ympäristöä pilaten. Vasemmistoliitto puolestaan on unohtanut täydellisesti EU- ja eurokriittisyyteensä, vaikka Suomen jäsenyys euroalueessa on yksi suurimmista syistä viime vuosina harjoitetulle kuntien ja valtion menoja leikkaavalle politiikalle ja vakava uhka koko suomalaiselle hyvinvointivaltiomallille.
Nyt nämä edellä mainitut vihreät ja vasemmisto keskittyvät eurovaaleissa vedättämään äänestäjiään ehdokkailla, joilla ei ole sen enempää vakaata aikomusta kuin aitoa haluakaan Euroopan parlamenttiin. Tätä on suomalaisen demokratian todellisuus. Puolueet ovat muuttuneet itsetarkoituksellisiksi seurakunniksi ja periaatteita tärkeämmiksi instituutioiksi. Niin keskustalaisille, vasemmistolaisillekin kuin monille muillekin on tärkeämpää tukea väärää politiikkaa oikeassa puolueessa, kuin oikeaa politiikkaa "väärässä" puolueessa. Oma ja puolueen etu menevät kaiken edelle.
Tällainen periaatteellisuuden kuolema kuvaa itsekästä aikaamme: Vakiintuneiden puolueiden verkostoihin kuuluminen antaa etuja, joita uuteen puolueeseen periaatteellisista syistä lähteminen ei takaa. Periaatteille pyllistävä oman edun tavoittelu ei suinkaan ole arkipäivää vain politiikan huipulla, vaan ilmiö ulottuu aina puolueiden rivijäseniin saakka. Mitä tästä seuraa? Sellaiset päättäjät, millainen kansa.