Julkaisin torstaina täällä Puheenvuorossa avoimen kirjeen Katri Kulmunille koskien nettiblokkeja. Vastausta en saanut. Ilmeisesti vaalikampanjointi ja muut kiireet voittivat tärkeydessä pelaajien asian. Tärkeysjärjestys tuli selväksi ja nyt on johtopäätösten aika.
Keskustan puoluejohto on viime kuukausina ajautunut selvästi aivan omaa linjaansa. Puoluekokouksen linjauksesta perustuloa koskien käveltiin rumasti ylitse ja jopa puolueen ministeri kyseenalaisti perustulon järkevyyden. Kompromissihakuisuus voitti aatteen ja samalla käveltiin yli puolueen ylimmästä päätöksentekijästä.
Tältä kannalta Kulmunin sooloilu blokkiasiassa ilman puoluevaltuuston tai -kokouksen kantaa ei tullut yllätyksenä. Vahinkoja tapahtuu, mutta nyt niitä ei ole edes haluttu myöntää, korjaamisesta puhumattakaan.
Olen viime vuosina kuullut kymmeniä syitä erota Keskustasta. Näitä yhdistää aiheesta riippumatta yksi asia: puolueen osalta ei nähdä mahdollisuutta vaikuttaa ja tuoda omaa näkemystä esiin. Asioita kritisoitaessa vastauksena saa vain vanhoja fraaseja, eikä asioiden perusteita vaivauduta asiallisesti avaamaan. Vauhti on ollut suuntaa tärkeämpi. Puoluedemokratia on mennyttä.
Pidemmällä tähtäimellä puolueen viestintä on ollut täysin onnetonta. Jos Kokoomusta aikoinaan syytettiin kovista korvista, Keskustan viestintä tuntuu siltä että tuhat suuta soittaa kakofoniaa mutta yhtään korvaa ei löydy. Suomi kuntoon! Talous nousee! Tosi kiva, mutta mites tästä eteenpäin?
Pahin viestintäongelmana Keskustalla on ”puoluelehti” Suomenmaa. Lehti on roolistaan huolimatta onnistunut lähinnä antamaan äänen puoluetta hajottaville voimille. Pekka Puskan alkoholikampanjan pää-äänenkannattajana lehti hiljensi kaikki kriittiset äänet jättämällä kaikki poikkeavat mielipiteet julkaisematta. Lehden vaikutusvallasta kertoo kuvaavasti että suurin osa Keskustan edustajista silti äänesti tätä kapinakenraalia ja mediamyllytystä vastaan uuden alkoholilainsäädännön puolesta. Tähän roskaan puolue kuitenkin käyttää käytännössä koko viestintäbudjettinsa.
Itse puolueen viestinnästä ei vastaa kukaan. Seurauksena on ollut kohu toisensa perään. Kuka tahansa viestintävastaava olisi ymmärtänyt esimerkiksi taannoisessa Anne Berner-casessa että tiedotus olisi pitänyt hoitaa kunnolla ja proaktiivisesti. Nyt ministerit, puolueen vastaavat henkilöt ja kolmannet toimijat saavat lausua vaikka keskenään ristiriitaisia kommentteja kun kukaan ei vastaa tai koordinoi puolueen viestintää. Uskottavuus siinä menee.
Kokonaisuus ratkaisee. Itselleni viimeinen niitti oli tämä surkuhupaisa farssi, jossa yhdellä puolivillaisella kommentilla olkia kohauttamalla pyritään tuhoamaan oma elinkeinoni ja rakas harrastukseni.
Kun Keskusta tuntuu kumartavan joka suuntaan, se samalla näyttää persettään joka suuntaan. Tällä strategialla puoluetta odottaa Sinisten kohtalo.