Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Oikeistopuolueet eivät halua yleishyödyllisten verovapauden poistoa

$
0
0

Oikeistopuolueet, joihin selkeästi nykyinen Keskustakin lukeutuu, lyövät Kojamolla ay-liikettä ja SDP:tä päähän niin, että koiraslohi on jo aivan tohjona. Media ja erityisesti Talousmedia avustaa tässä varsin ansiokkaasti. Viime viikolla mm Talouselämä teki artikkelin kuinka suuri osa suorista vuokranantajajille maksettavista asumistuista menee Kojamolle. Tätä sitten jaettiin muissa medioissa innokkaasti.

Vaikka artikkelissa oli perääkin, niin se herätti asenteellisuudessaan ja valikoivuudessaan jo huvitusta monen kohdalla. Otsikkokin oli jo aika räyhäkäs: "Köyhien tukia maksetaan suoraan ay-liikkeen rahakoneeseen - Kelalta vuosittain Kojamolle kymmeniä miljoonia euroja".

Veikkaan että tasaisin väliajoin vaaleja kohti mennessä tullaan tuomaan näitä lisää esiin poliitikkojen ja kaupallisen median taholta.

Oikeisto ei kuitenkaan oikeasti halua yleishyödyllisten verovapauden poistoa

SDP:n ehdotuksessa tuotiin esille yleishyödyllisten osinkoverotuksen jonkinasteinen verotus laajentaen veropohjaa. Tähän olisi kuulunut mukaan myös ay-liike. Kuitenkin oikeisto vaikeni tästä tehokkaasti eikä lainkaan lähtenyt asiaa kannattamaan. Tällä hallituskaudellakaan ei olla tehty mitään asian edistämiseksi.

Miksi näin?

Oikeistolla on tässä samalla oma lehmä pahasti ojassa. Samalla kun ay-järjestöjen osinkotuloja alettaisiin verottaa joutuisivat samaan arviointiin monet muut yelishyödyllisiksi luettavat järjestöt ja säätiöt. Miettikääpä hetki seuraavia läheisiä suhteita ja myös jaettavaa tukea:

  1. Kokoomus: Suomen Yrittäjät, Kauppakamarit, EK, työnantajajärjestöt, Finanssiala ry, suuret säätiöt, urheiluseurat
  2. Keskusta: MTK, Suomen Yrittäjät, säätiöt, osin muutoinkin samoja kuin Kokoomuksella
  3. RKP: Suuret ruotsinsuomalaiset säätiöt, osin samoja elinkeinoelämän tahoja kuin edellisillä

Kokoomuksen ja mainittujen tahojen välillä käy pyöröovi myös henkilöiden suhteen. Vaikkapa Häkämies EK:n ja Kauppi Finanssiala ry:n palvelukseen. Toiseen suuntaan sitten vaikkapa Harri Jaskari eri kauppakamarien tehtävistä eduskuntaan.

Keskustan suhdetta MTK:n suhteen tuskin tarvitsee avata - kuin paita ja peppu.

RKP:n rahoitus taas suomenruotsalaisten säätiöiden taholta vaikuttaisi olevan omaa luokkaansa. Olisi todella mielenkiintoista tutkia näiden Suomen suurimpien säätiöiden toimintaa ja suhteita poliitikoihin.

Mielenkiintoisia ovat myös esim erilaiset urheilujärjestöt ja -seurat. Aika monen nokkamiehinä tai -naisina on kunnan merkittäviä poliitikkoja. Tai sitten vaikkapa rotarien vaikutusvalta pienillä paikkakunnilla, samalla lailla yleishyödyllinen järjestö kuin aiemmat.

Kojamo on arvokas lyömäaseena, mutta muutoksia ei aidosti haluta

Edellä mainitut yleishyödyllisiksi lasketut järjestöt ovat merkittäviä vaikuttajia ja kuten vasemmiston suhde ay-järjestöihin, niin myös näillä on tiiviit suhteet oikeistoon. Näistä puhutaan yllättävän vähän - vaikka olihan se Kehittyvien Maakuntien Suomikin yleishyödyllinen järjestö. wink

Vaaliaseena Kojamon, ay-liikkeen ja SDP:n suhteesta on muodostunut merkittävä ase. Se halutaan poliittisessa pelissä säilyttää ja nostaa yhä suuremmin esille. Mikäpä toimisi paremmin kuin työläisten etujen ajajien osoittaminen rikkaiksi omaneduntavoittelijoiksi. Tätä keinoa on käytetty varmaan vuosisatoja.

Väitän kuitenkin edellämainituista syistä johtuen, että oikeisto ei itse aidosti halua muutosta yleishyödyllisten verovapauteen!

 

 

 


 

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles