Vuosi sitten hallitus asetti surullisenkuuluisan yritystukityöryhmän selvittämään yritystukien leikkaamista keskustalaisen Mauri Pekkarisen johdolla. Vuoden alussa kun työryhmän työ oli vielä kesken Mauri Pekkarinen lausui A-Studiossa, että ainakin ilmastopäästöjä aiheuttaviin yritystukiin pitää pystyä puuttumaan. Kuten nyt hyvin tiedämme, niin työryhmä ei lopulta saanut minkäänlaista esitystä aikaiseksi.
Nyt, kun yritystukikeskustelu on taas pudonnut pois uutisotsikoista, hallitus lisää jälleen yritystukia. Keskustalainen elinkeinoministeri Mika Lintilä ilmoitti lisäävänsä kuljetustuen määrärahaa miljoonalla eurolla kuuteen miljoonaan euroon. Kuljetustukea maksetaan Itä- ja Pohjois-Suomessa sijaitseville teollisuusyrityksille, jotka kuljettavat tuotteitaan yli 260 kilometrin päähän.
Ympäristöministeriön Ympäristön kannalta haitalliset tuet–raportin mukaan kuljetustuki on ympäristölle haitallinen yritystuki eli juuri sellainen, johon Pekkarinen lupaili ainakin puututtavan. Kuljetustuki lisää rekkojen liikennesuoritteita ja siten hiilidioksidipäästöjä.
Vaikka jättäisi kuljetustuen ilmastolle vahingollisen vaikutuksen huomioimatta, niin myös sen taloudelliset vaikutukset ovat Suomelle vahingolliset. Yksittäinen yritys voi saada kuljetustukea jopa 500 000 euroa vuodessa. Helsingin Sanomien mukaan vuosina 2010–2013 eniten kuljetustukea saanut yhtiö Pölkky Oy sai tukea yhteensä lähes kolme miljoonaa euroa. Pölkky valmistaa raskaita sahatuotteita, joita se kuljetetaan osittain kuljetustuen turvin Etelä-Suomeen. Etelä-Suomessa olevat Pölkyn kilpailijat eivät saa vastaavaa tukea, jos he haluavat myydä tuotteitaan Pohjois- tai Itä-Suomeen. Tämä tarkoittaa, että tuki vääristää myös kilpailua.
Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen mukaan alueelliset tukitoimet eivät lisää taloudellista toimintaa vaan ainoastaan siirtävät sitä. “Tutkimuksessa havaittiin, että työllisyys kasvaa tuetuilla alueilla tukea ilman jäävien alueiden kustannuksella. Lisäksi työllisyysvaikutukset katosivat kokonaan, kun tukitoimet päättyivät. Tulokset viittaavat siihen, että kokonaistyöllisyyden lisäämisen kannalta alueelliset tukitoimet ovat usein tehotonta politiikkaa,” raportoi VATT.
Se, että valtio verottaa palkkatyötä ja muuta taloudellista toimintaa siksi että voi lahjoittaa kuusi miljoonaa euroa kuljetustukena pois, on täysin järjetöntä ja ympäristölle vahingollista toimintaa. Kun otetaan huomioon verotuksen aiheuttamat hyvinvointitappiot ja ympäristölle aiheutuvat vahingot kuljetustuen kokonaisvaikutukset ovat Suomelle negatiiviset. On surullista, että hallitus ei ole leikannut tätä tukea kokonaan pois ja suorastaan masentavaa, että se lisää sitä.