Keskustan vetämänä ja MTK:n tukemana on valittu erikoinen markkinointistrategia, jolla suomalaiset saataisiin syömään enemmän kotimaista ruokaa ja maksamaan siitä enemmän tuottajille. Markkinointistrategian kärkinä vaikuttaisivat toimivan asiakkaan opettaminen, syyllistäminen sekä pakottaminen ostamaan tuotteita. Lisäksi keinona käytetään muiden maiden tuotannon mollaamista kuten vahvasti uutisoitu yhden italialaisen sikatilan ongelmat eläinten kohtelussa - näitähän tulee säännöllisesti esiin myös Suomessa eivätkä ne täälläkään onneksi kuvaa koko eläintuotannon tilaa. Meillähän oli myös mahdollisuus luoda edistyksellinen eläinsuojelulaki, jolloin eettisellä eläinten kohtelulle olisi katetta, mutta Keskusta on vesittänyt sen keskitasoiseksi.
Hämmentävä strategia verrattuna moniin perinteisempiin markkinointikeinoihin muilla toimialoilla. Tulee mieleen suomalaisten insinöörijohtajien ihmettely siitä, että kukaan ei osta heidän mahtavaa tuotettaan ulkomailla. Myynti ja markkinointi on surkeaa, mutta ainoaksi syyksi keksitään se etteivät asiakkaat vaan ymmärrä heidän erinomaisuuttaan. Toisaalta tapa on myös kuin THL:n keinot, joissa opettamalla, valistamalla ja syyllistämällä yksioikoisella viestillä saadaan usein aikaan ennemmin vastareaktio kuin toivottu tulos.
MMM asetti Reijo Karhisen pohtimaan elintarviketjun tilaa ja lähtökohtana tuntuu olevan se, että syy on ensijaisesti kaupan ja osin myös elintarviketeollisuuden, mutta tuottajat ovat täydellisiä. Hän riensi väliraportissaan kertomaan kaikkien oleva yhtä mieltä siitä, että tuote on hyvä. Blogissani olin tästä toista mieltä, sillä voisin helpommin olla samaa mieltä siitä, että raaka-aineet ovat hyviä ja laadukkaita. Kun sitten aletaan puhua tuotteesta, joksi ennemmin käsitän jo itse ruoan, aletaan mielestäni olla erityisesti vientiä ajatellen paljon huterammalla pohjalla.
Tutkitaan ja selvitetään, mutta saadaanko mitään konkreettista aikaan?
Lueskeltuani eilen Mikko Välttilän blogin nykyaikaisista maaorjista kävin katsomassa MMM:n sivuilta mitä ollaan tehty lähiruoan osalta, kun se edistämisestä on ollut puhetta ja taitaa olla kärkihankkeissakin. Lähiruokaohjelmista rahoitettuja hankkeita löytyy parisenkymmentä ja selvityksiä piisaa.
Jälleen selvitellään Karhisen toimesta. Vasta viime vuonna valmistui ruokapoliittisen selonteko. Kun sen toimenpide-ehdotuksia katselin, niin emme ole menneet yhtään eteenpäin. Koko selonteko on kuin THL:n suositukset lähtien kaikesta muusta kuin asiakkaan tarpeista ja ruoan kannalta olennaisista seikoista kuten maku ja mieltymykset.
Kovasti on tutkittu, mutta mitä niiden pohjalta on saatu aikaan? Ei ainakaan tarpeeksi.
Hyvänkin tuotteen vaikea tie perheen ruokapöytään
Kaupan keskittyneisyys on aivan selkeä ongelma ja on aikanaan tehty paha virhe kilpailuviranomaisten toimesta, mikä on johtanut tähän valitettavaan tilanteeseen. Verkkokauppa tarjoaa kenties mahdollisuuden murtaa tätä lähiruoan ja pientuottajien kohdalla, mutta valitettavasti yleisesti tunnetu tosiasia on, että suomalaiset ovat niissä pitkällä takamatkalla ja ne ovat jopa heikkoutemme.
Kaupan ohella elintarviketuotanto on erityisesti lihan ja maidon osalta erittäin keskittynyt. Aika vähän puhutaan siitä, vaikka lihanhankinnan ja jalostuksen osalta se on kauppaakin keskittyneempää. Käytännössä Atria ja HKScan jakavat markkinan. Niiden suurimmat omistajat ovat muuten lihaosuuskuntia, joiden takaa löytyvät lihatilat. Erikoista myös on, että toisin kuin kaupan osalla määräävän markkina-aseman rajoitteet eivät ulotu näihin.
Miten pientuottajan mainio juusto sitten voisi löytää tiensä ruokapöytään? Tie ei ole helppo ja ruoankin osalta noudattelee markkinataloudessa sen yleisiä lainalaisuuksia - lainalaisuuksia, jotka tunnutaan haluttavan sivuuttaa ja keksiä väkisin keino ikäänkuin opettaa ja valistaa asiakkaita.
Tuote on ensinnäkin tehtävä tunnetuksi, mihin ei ole oikoteitä. Vaikka maku ja laatu olisi kuinka erinomainen, niin asiakasta ei voi Suomen kaltaisessa maassa pakottaa ostamaan ja maistamaan uutta tuotetta. Tunnutaan luotettavan siihen, että nämä valtion tukemat kampanjat ja selvitykset tekisivät sen tuottajan puolesta, mutta ei se niin mene. Markkinointi ja myyntiponnistukset on vaan tehtävä ja usein varauduttava siihen, että alussa tarvitaan sisäänheittohintaa yms. Voi olla että talous tuottajalla ei sitä kestä, mutta toinen vaihtoehto on odottaa jotain onnenpotkua, jota ei usein koskaan tule.
Karhinen vaikuttaa hakevan ratkaisuja toimialan ja ruokaketjun sisältä. Kenties sitä pitäisi hakeakin sen ulkopuolelta, kun varsin yleisesti aikaa myöten sisäpiirissä sokeennutaan uusille vaihtoehdoille. Esimerkiksi maailmanmaineeseen nousseen Napue Ginin neuvonantajana on toiminut innovaatioprofessori Alf Rehn. Pitäisikö lähiruoan toteutusta verkkokaupassa ja sosiaalisessa mediassa pohtimaan yrittää palkata neuvonantajaksi Varustelekan perustaja Valtteri Lindholm, joka on saanut liikeideansa toimimaan verkossa?
Mielestäni Keskusta, MTK ja tuottajakenttäkin kulkee laput silmillä jumittunein ajatuksin teettäen selvityksiä selvitysten perään pääsemättä mihinkään konkreettisesti eteenpäin. MTK:n roolikin tuntuu olevan vain vaatia valtiolta toimia vaikka sillä on itsellään ammattiyhdistysliikkeiden tavoin käytössään valtava omaisuus.
Olisiko aika katsoa asiaa ulkopuolisen silmin?
Sen sijaan että näihin sisäsiittoisiin selvityksiin käytetään valtavasti rahaa, niin pitäisikö välillä kokeilla jotain uutta?