Pääministeri Juha Sipilä on jälleen kerran valehdellut ja johtanut eduskuntaa harhaan. Sipilä väitti eduskunnalle, että ”Olemme myöskin olleet virkamiestasolla yhteydessä komissioon, ja komissiosta on virkamiestasolla kerrottu, että he eivät ota tätä asiaa käsittelyyn, että älkää jättäkö hakemusta”. Helsingin Sanomien saamien tietojen perusteella väite on puutaheinää, sillä HS oli kysynyt Euroopan komission kilpailuosastolta, onko tällaisia puheita ollut. Virallinen vastaus oli ollut, että ”komissio tarkastelee kaikki valtiontukinotifikaatiot, jotka se saa jäsenvaltioilta" eli komission edustajat eivät voi sanoa, että komissio kieltäytyisiä käsittelemästä notifikaatiota.
On selvää, että Sipilä on johtanut eduskuntaa harhaan edistääkseen sote-uudistusta, vaikka korkein hallinto-oikeus piti notifikaation tekemistä välttämättömänä. Perustuslakivaliokunta puolestaan edellytti notifikaatiota, jos sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saa varmistusta järjestelmän hyväksyttävyydestä EU:n valtiontukisääntöjen kannalta. Jos jotain, niin notifikaation olisi pitänyt olla selviö. Mutta sen sijaan Sipilä jatkoi bolshevistisella rauhallisuudellaan totuudesta piittaamatonta politikointia. Tarkoitus näyttää pyhittävän keinot, vaikka tarkoituksen jalouskin on kauniisti sanoen kyseenalaisella tolalla.
Kuinka kauan tämän farssin annetaan jatkua? Enkä nyt tarkoita vain sote-uudistusta vaan ihan Sipilän kelvollisuutta jatkaa maamme pääministerinä. Pääministeri on tässä maassa eronnut faksiepäselvyyksien takia kenties siksi, kun sattui olemaan nainen, mutta Hyvät Veljet saavat näemmä puuhastella rauhassa ja siinä sivussa johtaa harhaan maamme korkeinta lainsäädäntöelintä ja tehdä pilkkaa kansanedustuslaitoksesta, demokratiasta ja hyvän hallinnon periaatteeista.
Mendacem memorem esse oportet.
Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com
Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani.
Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa.