Toimittaja Simon Hattenstone kirjoitti The Guardianissaäänestäjän kuluttajan suojasta sen jälkeen, kun Iso-Britannian pääministeri käänsi takkinsa lupauksessaan olla leikkaamatta lapsien verohyvitystä. Hattenstone kysyy, miksi olemme niin siedättyneet poliittisille valheille?
"Se on politiikkaa, sanomme. Mutta sen ei pitäisi olla politiikkaa. Eikä sen tarvitse olla politiikkaa. Poliitikkojen ei pitäisi voida huijata tietään valtaan. Yksinkertainen ratkaisu olisi luoda veto-oikeus: oppositiopuolueilla tulisi olla mahdollisuus estää hallituksen suunnitelmat, jotka ovat ristiriidassa hallituksen vaaliohjelman kanssa", Hattenstone kirjoittaa. Opposition veto-oikeuden lisäksi Hattenstone pohtii myös radikaalimpaa ratkaisua: jos hallitus haluaa tietoisesti viedä eteenpäin vaalilupausten vastaista ohjelmaa, sen tulisi johtaa automaattisesti uusiin vaaleihin.
Ajatelkaapa hetki, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi. Poliitikkojen olisi pelattava avoimin kortein ja pohtia vaalilupauksensa tarkasti. Se olisi suurin mullistus demokratiaan sitten yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden.
Kuten varmaan kaikki tiedämme, asia on äärimmäisen ajankohtainen myös Suomessa. Erityisesti perussuomalaiset ovat tehneet vaalilupauksista yleisen naurunaiheen. Varsinainen yllätys se ei tietenkään ollut kuin hyväuskoisimmille puolueen äänestäjille, onhan puolueen virallinen ideologia ollut jo vuosikausia "populismi".
Mutta jos ovat perussuomalaiset rikkoneet vaalilupauksia oikein urakalla, niin keskustan toiminta ennen vaaleja täyttää jo harkitun petoksen tunnusmerkit. Toisin kuin persut, keskusta ei voi mennä kompromissien taakse. Pääministeripuolueena se sai käytännössä valita omat hallituskumppaninsa ja sanella kynnyskysymykset. Se teki tietoisen ratkaisun pettää lapsiperheet, työttömät, opiskelijat, matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen työntekijät.
Valitettavasti Suomessa vallitsee äärimmäisen vastenmielinen ja demokratiaa halveksuva ajattelutapa, jonka mukaan vaaleissa päätetään ennen kaikkea henkilöistä, ei asioista. Tämän seurauksena meille on syntynyt poliittinen kulttuuri, jossa valitut edustajat ja puolueet saavat tehdä aivan mitä tahansa seuraavat neljä vuotta pelkästään siksi, että saivat vallan vaaleissa. Demokratian ei pitäisi toimia avaimet käteen -periaatteella. Vaaleissa tulisi päättää asioista, ei siitä, kenelle valta luovutetaan.
Monipuoluedemokratiana Suomen järjestelmään ei aivan suoraan sovi Hattenstonen ehdottama malli opposition veto-oikeudesta. Monipuoludemokratiaan kuuluu tietty määrä kompromisseja, jonka vastapainona äänestäjät saavat enemmän ja monipuolisempia vaihtoehtoja isojen, ideologisesti hajanaisten puolueiden sijaan. Kaikkein parasta tietysti olisi, jos nämä kompromissit voitaisiin tehdä jo ennen vaaleja Ruotsin mallin mukaisesti, jolloin vaaleissa äänestettäisiin samalla myös etukäteen muodostetusta hallituspohjasta. Johtuen pitkälti keskustan kaltaisista puolueista, tämä tuskin koskaan tulee mukaan suomalaiseen politiikkaan.
Siksi olisikin hyvä, jos puolueet joutuisivat ennen vaaleja nostamaan vaaliohjelmastaan kynnyskysymyksiä, joita eivät voi hallitukseen mennessään rikkoa. Nämä muodostaisivat poliittisen ohjelman tärkeimmän ytimen, muun vaaliohjelman toimiessa eräänlaisena direktiivinä. Median tehtävänä olisi valvoa, että kynnyskysymyksille annetaan vaalikeskusteluissa suurempi painoarvo kuin muille tavoitteille. Kynnyskysymysten pyörtäminen antaisi oppositiolle veto-oikeuden ja mahdollisesti johtaisi uusiin vaaleihin.
Myös yksittäisille kansanedustajille tulisi voida antaa saktioita vaalilupausten vastaisesta toiminnasta. Jos ehdokas on esimerkiksi luvannut olla leikkaamatta lapsilisistä, äänestettäessään niiden puolesta hänelle tulisi antaa rangaistus. Tämä voisi olla esimerkiksi vaalikelpoisuuden evääminen seuraavan vaalikauden ajaksi (nykyäänhän tapa on juuri päinvastainen, eli edustajaa voidaan rankaista vaalilupauksien pitämisestä). Näin edustajat joutuisivat jo etukäteen miettimään, mitä asioita oikeasti haluavat ajaa ja myös puolueenjohdon tulisi ottaa se huomioon. Jos esimerkiksi puolueen eduskuntaryhmään tulee valituksi iso joukko edustajia, jotka ovat luvanneet olla leikkaamatta lapsilisiä, puolueen johtajan ei kannata viedä puolutta hallitukseen, vaikka asia ei olisikaan puolueen omien kynnyskysymysten joukossa.
Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisilla perusteilla johtavat poliitikot vastustaisivat näitä ehdotuksia. Valehtelua ja epärehellisyyttä on pitkään pidetty politiikan perisyntinä ja suurimpana ongelmana, miksi näitä ei haluta kuriin? Vai pelkäävätkö oikeistolaiset sitä, että heidän olisi vaikea menestyä vaaleissa ilman työntekijöihin kohdistettua muunneltua totuutta?