Paavo Väyrysellä on poliittista historiaa Maalaisliitosta Keskustapuolueeseen, Suomen Keskustaan ja Kansalaispuolueeseen asti. Ainoaksi virheekseen hän on sanonut Keskustan puheenjohtajuudesta luopumisen Esko Ahon hyväksi vuonna 1990.
On eri asia, että olisiko Väyrynen pystynyt pitämään puheenjohtajuutta 1990-luvun lamavuosien tuiskeessa, koska kova paikka se oli Ahollekin eikä kiitosta omiltakaan tullut, vaan pikemminkin päin vastoin. Väki oli silloin vihaista ja protestoi voimakkaasti.
Kansalaispuolueen perustamiseen ajautunut Väyrynen näyttää nyt tehneen toisen virheen, ja jälleen puheenjohtajuudessa. Luopuminen Sami Kilpeläisen hyväksi ei mennytkään laaditun kaavan mukaan. Kilpeläinen tykästyikin puheenjohtajan titteliin niin ettei suostunut luopumaan siitä Väyrysen hyväksi sitten kun se taas olisi hänelle sopinut.
Politiikan nukketeatteri ei tunne leikkipuheenjohtajia. Vaikka Kansalaispuolue on uutena liikkeenä ollut pieni, oikeastaan vasta idullaan oleva toimija, niin puheenjohtaja on aina puheenjohtaja joka pääsee ainakin pienpuolueiden vaalikeskusteluihin. Tämän hetken sekasortoisessa tilanteessa ei ole tietoa kuka tv-aikaa saa vai saako kukaan.
Viimeisten uutisten mukaan Väyrynen on taas ilmoittautunut perustamansa puolueen puheenjohtajaksi. Nähtäväksi jää, että päätyykö kahden nimetyn hallituksen eri henkilöillä johtama puolue oikeuteen. Niin tai näin, odotamme mielenkiinnolla tunnustaako Väyrynen tehneensä elämänsä toisen virheen Kansalaispuolueen puheenjohtajuudesta luopuessaan.