Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Kuinka alas keskusta putoaa - uhkana on kutistuminen auringonlaskun puolueeksi

$
0
0

It-miljonääri Juha Sipilä oli ehtinyt olla vain vuoden kansanedustajana, kun hänet valittiin kesäkuussa 2012 keskustan puheenjohtajaksi. Alku näytti hyvältä, mutta aika nopeasti tulivat näkyviin johtajavalinnan huonot puolet. Sotkamon puoluekokouksessa 8.-10.6.2018 keskustan olisi syytä pohtia puolueen tilannetta. Iltalehden ja Uuden Suomen viimeisin mittaus antaa keskustalle enää 15,1 prosentin kannatuksen. Kokoomushenkistä politiikkaa tekevä hallitus pelastaa Suomea, mutta kuka pelastaisi keskustan?

Keskusta on kadottanut oman poliittisen roolinsa. Alexander Stubb totesi toukokuussa 2016, että Suomessa tehdään historian kokoomuslaisinta politiikkaa. Stubb oli oikeilla jäljillä. Kokoomus hoitaa talouspolitiikan. Vihreät ympäristöpolitiikan. Maatalouden asiat hoidetaan EU:n kautta. Ay-liike puolustaa palkansaajaa. Sipilän hallituskaudella vasemmisto on alkanut huolehtimaan köyhän asiasta. Rinteen Antti (sd) otti esille pienet eläkkeet. Mihin tässä enää keskustaa tarvitaan?

Sipilän johdolla keskusta on kokenut ison muutoksen, mutta on muutamia asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Vaalitappion jälkeen selitys on edelleen sama: oma kampanja oli hyvä, muut aiheuttivat tappion. Yleensä syytetyn penkille joutuu ns. etelän media, joka kuulemma jahtaa keskustaa, mutta koskaan vikaa ei nähdä omassa politiikassa. Äänestäjien mielipiteitä puoluejohto ei kuuntele. Näin oli jo 2011, kun keskusta hukutti itsensä jäteveteen. Kovakorvaisuus kenttää ja kansaa kohtaan on säilynyt ennallaan, kuten myös Helsingin kaupungista saatu pieni äänimäärä.

Keskusta menettää vakioäänestäjiään. Kevään 2017 kuntavaaleissa keskusta romahti. Tappio noin 175 000 ääntä, kun tulosta verrataan 2015 eduskuntavaaleihin.  Äänestäjäkato näkyi myös tammikuun 2018 presidentinvaalissa. Matti Vanhasen surkeaa vaalitulosta (4,1 %) voi selittää Sauli Niinistön ylivoimalla, mutta kyllä myös siinä näkyy äänestäjien protesti nykykeskustalle.

Keskustan kaavailemassa sote-maakunta uudistuksessa valtiovalta antaa maakunnalle rahat palvelujen järjestämiseen. Tavoitteena on kustannusten nousun hillintä. Valtion sanelema säästäminen pakottaa keskittämään palvelut maakuntien pääkeskuksiin. Maaseudun sairaaloita ja sote-keskuksia ajetaan alas. Maakunnan tiukka rahoitusraami johtaa maksujen korotuksiin. Säästöpäätökset kohdistetaan perusturvaan, hoitajamitoitukseen ja vanhushoivaan. Vanhuspalvelut tulisi säilyttää kunnilla. Kaavailtu malli johtaa vanhusten kierrätykseen ympäri maakuntaa.

Politiikkaan tulleen It-miljonäärin kannattaa muistaa, että politiikkaa ei voi johtaa kuin yritystä. Köyhälläkin on vaaleissa yksi ääni. Surkea presidentinvaalitulos ei maailmaa vielä kaataisi, mutta 2017 kuntavaalien tulos on keskustalle varoittava ennusmerkki pysyvästä äänestäjien menetyksestä.

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles