Olen jo useasta mediasta lukenut ihmettelyä, miksi Paavo Väyrynen haluaa "pilata" poliittisen uransa ihan viime hetkellä. Miksi hän rupesi pullikoimaan omaa puoluettaan vastaan, vaikka olisi saanut "kunniakkaan" päätöksen komealle poliittiselle uralleen istumalla loppuun asti kunniapuheenjohtajan titteliä kantaen keskustalaisena hyvin menestyneenä europarlamentaarikkona. Miksi Paavo perusti oman puolueen / kansanliikkeen, ja vieläpä asettui kansanliikkeen presidenttiehdokkaaksi? Miksi hän "pilasi" kaiken?
Tällaisten kysymysten esittäminen täysin tosissaan on jo sinänsä selkäpiitä karmivaa. Kyselijöille ei tule mieleenkään, että jos henkeen ja vereen alkiolainen, itsenäisen ja puolueettoman (eli liittoutumattoman) Suomen asiaa ajanut poliitikko näkee oman puolueensa pettävän alkuperäiset arvonsa juuriaan myöten, ja puututtuaan asiaan tulee ajetuksi sivuraiteelle, hän reagoi ainoalla mahdollisella tavalla - ottaa etäisyyttä.
Tuntuu nyt siltä, että juuri se venkoilija ja oman edun tavoittelija, jollaiseksi media on Väyrysen maalaillut, on poliitikkojemme raskaan sarjan nimistä ainoa, joka on tehnyt moraalisesti oikein ja ryhtynyt kaikkien henkilökohtaisten riskien uhallakin puolustamaan tätä maata ja kansaa niiltä tahoilta, jotka maamme turvallisuudesta vähät välittävät.
Kuitenkaan media, tuo kaksinaamainen ja tekopyhä moraalinvartijamme, ei tunnu millään käsittävän tätä. Siksi se kysyy kummastuneena uudestaan ja uudestaan, miksi ihmeessä Paavo Väyrynen ei tee niin kuin olisi helpointa ja yksinkertaisinta, eli vain nautiskele huippupoliitikon eduista sopuisan yksimielisenä kaikkien niiden päättäjäkollegoidensa kanssa, jotka ovat pettäneet kaikki arvonsa ja lupauksensa ja ajaneet alas Suomen aseman suvereenina valtiona.