Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Keskustalaisten haitallinen aloite: seksinostokielto pahentaisi ongelmia

$
0
0

Joukko keskustalaisia on saanut päähänsä seurata entisen kielto- ja kyykytys-, anteeksi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) jo vuonna 2012 tekemää esitystä seksin ostin kriminalisoinnista ja jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen. Perustelut ovat taattua sitä itseään mitä konservatiivisilta, ongelmien lakaisua maton alle ratkaisuna pitäviltä hurskastelijoilta voikin odottaa, kun he suuressa viisaudessaan päättävät hiukan holhota a hallintoalamaisten elämää. Jokainen voi oheisesta uutisesta lukea perustelut, joten keskityn siihen, että kerron miksi aloite on typerä, haitallinen ja tarpeeton - vaikka toki aitokeskustalaiseen tapaan sillä voitaisiin luoda mielikuva siitä, että jotain tehdään ja ongelmaksi koettu asia saataisiin vähän paremmin pois silmistä, mikä tietysti näille moraalikilpeä kiillottavilla hurskastelijoille käy mitä erinomaisemmin.  Nykyhallituksen linjaan ongelmien kärjistäminen niitä näennäisesti korjaamalla toki sopii myös.  

Todellisuudessa Ruotsin malli, jota ministerit niin haikailevat, on epäonnistunut oikeastaan kaikkien tavoitteidensa osalta. Cambridgen yliopistoon Ruotsin mallista väitöskirjan tehnyt tutkija Jay Levy on todennut, ettei prostituutio ole vähentynyt ja seksityöntekijöille se on merkinnyt väkivallan, marginalisoitumisen ja muiden ongelmien lisääntymistä samalla kun tukipalveluiden saatavuus on heikentynyt. Ruotsissa kielto on osaltaan vaikuttanut siihen, että poliisihäirintä on lisääntynyt, seksityöntekijöiden luottamus viranomaisia kohtaan on vähentynyt ja sen lisäksi se on vaikeuttanut ihmiskaupan vastaista työtä. Anna Kontula (vas.) on eräs maamme johtavista alan asiantuntijoista ja hänen mukaansa ihmiskaupan uhrien auttamisessa ja heidän löytämisessään asiakkaiden rooli on ollut lukuisia kertoja ratkaiseva - mitäpä lottoatte tuleeko heiltä ilmoituksia, jos ostokielto saadaan aikaan? Ruotsissa ongelma on kuitenkin saatu lakaistua maton alle. Katuprostituutio on vähentynyt, mutta bisnes on siirtynyt enemmän nettiin ja yllätys yllätys - rikollisten käsiin.

Olennaista näissä hankkeissa on myös se, että kaikki prostituoidut uhriutetaan ja heitä kohdellaan ikään kuin vajaavaltaisina, joita ei kannata kuunnella. Ja miksipä kuunneltaisiinkaan? Seksialan töitä tekevät ja heidän kanssaan työskentelvät aktivistit kun vastustavat kriminalisointia ja Suomalainen Pro-tukipiste on samalla linjalla. Ministeriemme ehdotus on myös YK:n linjan vastainen, sillä YK on esittänyt vaatimuksen, jonka mukaan seksityötä tulisi kohdella kuin mitä tahansa muuta ammattia. Kysehän ei tosiaan ole muusta kuin palvelukaupasta, vaikka se monille onkin ihan hyihyi-yäk. Akateeminen tutkimus, alan ihmiset itse, ihmisoikeusjärjestöt, YK ja haittojen vähentämisestä aidosti kiinnostuneet tahot ovat siis kriminalisointia vastaan. Mutta milloimpa ideologia edellä menevät tahot asiantuntijoita, tai päätösten kohteita itseään haluaisivat kuunnella.

Ihmiskauppa, alaikäisten prostituutio ja vastaavat ovat toki rikollisia toimia ja niihin pitää puuttua, mutta painamalla kaikki prostituoidut maan alle ja rikollisten käsiin ei todellakaan tehdä sitä mitä pitäisi. Olennaisen kysymyksen tulisi olla se, kuinka alan työntekijöiden asemaa voitaisiin parantaa. Nyt tavoitteena on heikossa asemassa olevien aseman heikentäminen entisestään, stigmatisoinnin lisääminen ja ongelmien näennäinen ratkaiseminen painamalla ilmiö pois ihmisten silmistä, millä vahvistetaan rikollisten ja ihmiskauppiaiden asemaa markkinoilla. Poissa silmistä, poissa mielestä.

 

 

Keskustalaisen tuoreimman älyttömyyden allekirjoittivat hallintoalamaisten valtiopäiväedustajat Sirkka-Liisa Anttila, Hannakaisa Heikkinen, Elsi Katainen, Eeva-Maria Maijala, Aila Paloniemi ja Mirja Vehkaperä. Kannattaa kertoa heille, mitä mieltä olette. 

 

 

 

 

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

 

 

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles