Umpikepulaisuus on vanha termi, ja näihin ihmisiin törmää täällä maaseudulla tämän tästä. Umpikepulaisuuden olennainen osa on se, että kaikki mitä Keskusta puolueena tekee, on ehdottomasti oikein tehty. Sama koskee tietysti myös puolueen puheenjohtajaa ja hänen puhumisiaan ja tekemisiään. Kaikki muut ovat väärässä, paitsi tietenkin silloin jos sattuu olemaan samaa mieltä Keskustan kanssa.
Selitysten keksiminen oman puolueen puolustamiseksi on oma taiteenlajinsa. Mielikuvituksen puute ei umpikepulaista vaivaa, siitä saa kuulla näytteitä vähän väliä. Varsinkin tällaisena aikana, kun Keskusta on johtava hallituspuolue ja on tekemässä päätöksiä joista kaikki eivät ole kansalaisten mieleen.
Pienituloisia ryhmiä kurittava hallituspolitiikka johon löytyy selvityksiä, myös valtiovarainministeriön oma, joilla se osoitetaan todeksi, sai pääministeri Juha Sipilän tunnustamaan julkisesti näin tapahtuneen. Kunnon umpikepulainen ei tällaisesta häkeltynyt, vaan selitys oli valmiina. Nykyään jaetaan hävikkiruokaa, eu:n ruokapaketteja sun muuta, kyllä talouden ollessa tiukilla pienituloisilta voidaan nipistää tappamatta ketään nälkään, järkeili paikallinen umpikepulainen.
Kuulijaa ainakin häkellytti tuollaisen kuuleminen vanhan agraaripuolueen kannattajan suusta. Kotimaisen tuotannon tukeminen ja puolesta puhuminen on kuulunut perinteisesti keskustalaisten sanankäyttöön. Alkion puheilla köyhän asiastakin on toistuvasti ratsastettu. Nyt umpikepulainen pitää tuontiruuan jakamista vähävaraisille hallituspolitiikan osana köyhien kurituspolitiikkaa puolustaessaan.
Aikoihin on eletty, jos leipäjonoja aletaan markkinoida onnistuneena politiikkana, vieläpä johtavan hallituspuolueen kannattajien keskuudessa. Tuon lajin umpikepulaisuus ei onneksi mielipidemittausten lukuja katsoessa vaikuta kentän taholta kovin laajaa kannatusta saavan, mitä on pidettävä todella hyvänä asiana. On syytä muistaa, että ihminen ei elä pelkästään leivästä vaan rahaa pitäisi riittää myös muuhun.