Gallupit ovat viime aikoina puhuneet selvääkin selvempää kieltänsä siitä, että pääministeripuolue Keskusta on ottanut takkiinsa oikein kunnolla parin vuoden hallitustaipaleensa aikana. Perussuomalaisista eronneen Sinisen Tulevaisuuden osaksi on tullut täyttä nollaa hipova kannatus. Ainoa, joka porskuttaa on Kokoomus, jonka kannatus on eduskuntapuolueista suurin.
Keskustan tilannetta ei helpota lainkaan se, että pääministeri Sipilä on esiintynyt julkisesti tavalla, jonka voi hyvästä syystä katsoa rikkovan länsimaisen demokratian perinteitä. Sipilä on sekoittanut pahemman kerran uskonnon ja politiikan leimatessaan opposition valehtelijoiksi; kahdeksannen käskyn rikkojiksi. Mikäli Sipilä kuvittelee tällä – parlamentarismin päälaelleen asettamisella – jotakin voittavansa, on hän erehtynyt. Sipilä yrittää asettua kaiken arvostelun yläpuolelle konservatiivikristillisistä piireistä tutuilla keinoilla. ”Raamatulla päähän lyöminen” ja ”Jumala on todistajani” -tyyliset lausunnot edustavat alatyylistä politiikantekoa.
Tuoreet kannatuslukemat ovat selkeä vastaus kansalta.
Oppositiolla on oma tärkeä roolinsa parlamentaarisessa järjestelmässä, eikä sen tehtävä ole suinkaan antaa mitään hallitusta myötäileviä lausuntoja. Oppositio kritisoi ja arvostelee, mikäli edellytyksiä laajapohjaiselle parlamentaariselle yhteistyölle ja kuulemiselle ei luoda riittävissä määrin. Oppositio saa arvostella hallitusta yhteistyöstä huolimattakin. Se tekee vain sille tarkoitettua tehtäväänsä.
Emme elä diktatuurissa, vaan demokratiassa, ja siihen kannattaisi totutella edes hallitustaipaleen puolivälin tietämillä. Taannoiset epämääräiset tapahtumat Ylen ympärillä ovat vakava indikaattori.
Eräs kansansuosiota selvästi rokottanut näytelmä on Sinisen Tulevaisuus -niminen projekti, jolla hallitus voi jatkaa ”entisellä” kokoonpanollaan ilman hallituksen eroamista.
Vihreiden tuore puheenjohtaja, Touko Aalto, on ilmaissut kärkevän näkemyksensä. Kansa vaikuttaa olevan samaa mieltä.