Annika Saarikko ja Antti Kurvinen, tuleva soteministeri ja hallituksen virallinen mantrakone ajavat puoluejohdon asiaa kyselemättä ja ilman mitään omaa ajatusta. Sen sijaan että nämä nuoret poliitikot toisivat jotain uutta politiikkaan toistelevat he puolueen johdon mantraa kuin vastausautomaatit ja toimivat oppi-isiensä viitoittamalla tiellä ilman omia näkökulmia.
Minua huolettaa tämä sinällään jo vanha ilmiö poliittisista broilereista eli politiikan olemisesta ainoa ammatti tai ainakin työkokemus. Ainahan näitä on ollut, mutta viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota erityisesti Keskustan Antti Kurviseen ja Annika Saarikkoon sekä jo aiemmin Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasoseen. Huomion on erityisesti kiinittänyt heidän tapansa esiintyä julkisuudessa - sehän meille näkyy.
Eri keskusteluohjelmissa Antti Kurvinen ja Annika Saarikko ovat varsin usein nähtyjä ja ilmeisesti puoluejohdon sinne valitsemia. Niistä on jäänyt mieleen, että kumpikaan ei juurikaan vastaa suoraan kysymyksiin vaan toistelevat vain puolueen johdon sanoja lähes sanatarkasti. Jos tulee joku detaljikysymys tai uusi asia, niin he ovat lähinnä hukassa ja kaivavat muististaan jonkun sivuavan lausunnon johdoltaan. Viimeksikin Kurvisen ollessa A-studiossa haastattelija sai useampaan kertaan yrittää saada Kurvista vastaamaan itse kysymykseen - ei onnistunut.
Sanni Grahn-Laasonen aloitti ministeritaipaleensa ensimmäisen vuoden jokaisen puheensa eduskunnassa ja haastatteluissa samoilla lauseilla Suomen vaikeasta tilanteesta jne. Niistä pystyisi koostamaan huvittavan toistokoosteen.
Kaikkia näitä nuorehkoja kansanedustajia yhdistää se, että yrityselämästä ei ole käytännön kokemusta ja ollaan noustu politiikassa olemalla jonkun merkittävän kansanedustajan tai ministerin avustaja.
Nyt Saarikko nousee Rehulan tilalle vastaamaan käytännössä Suomen suurimman hankkeen Soten toteutuksesta. Varmaankin toimiminen Rehulan avustajana on häntä valmistanut, mutta itse en näe tämän poliitikon olevan ainakaan vielä valmis noin vastuulliseen tehtävään.
Tämä ilmiö ei toki ole olemassa vain Keskustalla ja Kokoomuksella, mutta heillä se on tässä halituksessa korostunut ministerien valinnoissa - kokemuksen sijaan ollaan tuotu tällaisia henkilöitä suureen vastuuseen. Älkää tulkitko minua väärin, en missään nimessä ole vastaan nuorempien poliitikkojen nousua vastuullisiin asemiin. Mielestäni nämä poliitikot eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä ansainneet tuota vastuuta.
En voi välttyä ajatukselta siitä, että Sipilä ja Orpo/Stubb ovat halunneet näihin rooleihin ministereitä, jotka ovat ohjattavissa ja lähinnä tekevät mitä käsketään. Joidenkin kokeneempien kanssa olisi voinut tulla enemmän vääntöä.
Erityisesti Kokoomuksen ja Keskustan taholla uskollinen puolueen sekä sidosyhmien kuten EK:n ja MTK:n etujen ajaminen vaikuttaisiin palkittavan hyvillä johtajapaikoilla poliittisen uran jälkeen. Yhä enemmän tuntuu siltä, että politiikka on ammatti ja ura, jonka päätepisteenä on tuollainen tehtävä. Näihin siirrytään myös yhä nuorempina kuten esim Piia-Noora Kauppi Finanssialan keskusliiton johtoon tai sitten nuo uutisoidut siirtymiset sotepalveluita tuottaviin suuriin yrityksiin.
Olen huolestunut siitä, onko tämä kehitys tai oikeastaan jatkumo hyväksi Suomelle. Uusien nuorten poliitikkojen pitäisi tuoda politiikkaan uutta draivia ja ajatuksia eikä sokeaa nykyjohdon mantran toistoa.