Perussuomalaiset valitsivat Jyväskylän puoluekokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen Jussi Halla-ahon. Timo Soinin 20-vuotinen urakka päättyi. Kummankaan poliittisesta retoriikasta en pidä ja olen jyrkästi eri mieltä politiikan sisällöistä molempien kanssa. Ääriuskonnollisten arvojen pakkosyöttö tai ulkomaalaisten leimaaminen ihmissaastaksi ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Onnittelut kuitenkin voittajalle ja kiitos Timolle pitkästä päivätyöstä suomalaisen parlamentarismin parissa. Demokratiaan kuuluu, että vastustajiakin kunnioitetaan. Se on perusarvo josta ei tule tinkiä, vaikka olisikin ”alhainen matelija” jonkun mielestä. Toivottavasti tämä oppi menee perille myös Perussuomalaisissa, vaikka merkit eivät ole rohkaisevia.
Näillä puheilla hallitusyhteistyö Keskustan ja Kokoomuksen kanssa ei voi jatkua, sen verran formaalia kohteliaisuutta perinteisissä porvaripuolueissa kunnioitetaan. Tämä tuli selville Juha Sipilän ja Petteri Orpon lausunnoista aamupäivän neuvotteluiden jälkeen. Vasemmistoliiton Li Andersson vaati jo uusia eduskuntavaaleja Vihreiden nuorten sekä Ville Niinistön liittyessä huutosakkiin. Sellaisia ei tämän takia kuitenkaan tule, eikä tarvitsekaan.
Hallituksen hajoaminen ei nimittäin ole mikään perustelu ylimääräisten eduskuntavaalien järjestämiselle. Sellaiset tulisi järjestää vasta, jos toimintakykyistä hallitusta ei kyettäisi toimivasta eduskunnasta muodostamaan. Kuten lehdissä on jo huomautettu, Keskusta ja Kokoomus saisivat hallitukselleen enemmistön pienten porvaripuolueiden, KD:n ja RKP:n tuella. Enemmistöä voisi pönkittää niillä Perussuomalaisten kansanedustajilla, jotka eivät nykyisen puheenjohtajan alaisuudessa viihdy.
Mikään ei muuttunut
Halla-ahon valintaa on luonnehdittu ”vallankumoukseksi” ja ”puolueen muuttumiseksi joksikin muuksi”. Perussuomalaisia pidempään seuranneena olen voinut todeta maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastustamisen olleen puolueen jäsenten enemmistön pääviesti jo pidemmän aikaa. Se on myös ollut ainoa valtakunnallisesti puolueen aktiivisia kansanedustajia yhdistävä kysymys. Kuntavaaleissa puolueen yleiskannatuksen romahtaessa monet ns. nuivat ehdokkaat menestyivät erinomaisesti. SMP:n aikaisen ja henkisen johtajiston siirtyminen pois puolueen eturivistä on vain loppusilaus sille mikä oli jo tapahtunut.
Jussi Halla-aho ilmaisi omassa linjapuheessaan, että hänen kantansa on kirjattu vuoden 2015 vaaliohjelmaan. Hän myös ilmoitti sitoutuvansa perusporvarihallituksen hallitusohjelmaan. Kepu ja Kokoomus siis ovat tienneet hallituskumppaninsa kannan maahanmuuttopolitiikkaan ja se on edelleen sama kuin kaksi vuotta sitten. Nyt ei ole kyse asioista tai arvoista, vaan uuden puheenjohtajan henkilöstä ja siihen liitetyistä mielikuvista, sekä Halla-ahon käyttämästä retoriikasta. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä Perussuomalaisia lähes maanisella tarkkuudella seuranneille vasemmistoliittolaisille ja vihreille.
Mistä peruste uusintavaaleille?
Yleisesti jaettu mielipide varsin laajojen kansankerrosten keskuudessa kuitenkin on, että nykyinen hallitus on epäonnistunut pahasti toimissaan eikä sen toiminta nauti yleistä luottamusta. Maahanmuuttopolitiikka on kuitenkin suunnilleen ainoa sektori, jolla hallituksen politiikka vastaa kansan yleistä mielipidettä. Rajoja kokonaan kiinni vaativat ja toisaalta toteutettuja kiristyksiä vastustavat ovat vähemmistö. Sen sijaan suomalaiset ovat huolissaan hallituksen asettumista työnantajapuolen puolelle suomalaisia töissäkäyviä vastaan sekä soten muuttumista kansainvälisten terveyspalveluyritysten hillotolpaksi. Maakuntahallinnon pystyttämiskiimassa Keskustakin on ummistanut silmät yksityistämisprojektin kustannuksilta, palveluiden tuotannon ongelmilta sekä alueelliselta eriarvoistumiselta.
Hallitus voikin menettää syksyllä toimintakykynsä joko soten ajautumisesta umpikujaan, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta on ottanut kielteisen kannan sote-palvelutuotannon pakkoyhtiöittämiseen ja saattamiseen pois verovaroin kustannettavan julkisen palveluntuotannon yleisesti noudattaman julkisuuslain piiristä. Syksyllä alkaa myös työmarkkinakierros, jossa työnantajapuolen hakemat selkävoittojen yritykset, keskitetystä työmarkkinapolitiikasta luopuminen ja etenkin rankat lomarahojen leikkaukset kikyssä voivat hyvinkin kostautua kovina palkankorotusvaatimuksina. Vahvan talouskasvun alettua nollalinjaa on entistä vaikeampi perustella ammattiliitoille. Heikko hallitus tuskin selviäisi tuskaisesta lakkosyksystä.
Jos porvarit joutuvat syksyllä räpiköimään parin paikan enemmistön varassa, niin uudet eduskuntavaalit tammikuun maakuntavaalien ja presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä voisivat alkaa houkuttaa molempia pääpuolueita. Kokoomus voisi toivoa suurimman puolueen asemaa, Kepu punamultaa hallituspohjaksi. SDP:lle maakuntamalli kelpaa soten pohjaksi paremmin kuin Kokoomukselle eikä SDP:llä ole yksityistämisen kaltaista kynnyskysymystä. Tässä ja työmarkkinakysymyksissä maltillisemmalle järkilinjalle tuleminen kohtuullisine palkankorotuksineen voisi mahdollistaa sen, että demarit auttaisivat hallituksen syksystä yli vastineeksi aikaistetuista eduskuntavaaleista.
Niissä voitaisiin samalla mittauttaa identiteettipolitiikan kannatus verrattuna asiapolitiikkaan.