Viime päivien aikana on julkisuudessa palloteltu monenlaisia skenaarioita, mitä Halla-ahon voitto tarkoittaisi Suomen politiikalle, hallitukselle ja perussuomalaisten jatkuvuudelle. On puhuttu hallituksen kaatumisesta, perussuomalaisten hajoamisesta ja mahdollisista uusista vaaleista.
Monet näistä näkemyksistä ovat nähdäkseni epärealistisia ja turhan radikaaleja. Uudet vaalit hyödyttäisivät ennen kaikkea vihreitä, vasemmistoa sekä maksimissaan yhtä kolmesta hallituspuolueesta. Perussuomalaisen eduskuntaryhmän kahtia repeäminen taas kuulostaa enemmän opposition fantasialta kuin todelliselta tapahtumalta. Mikäli tarkastelemme uutta tilannetta hyötynäkökulmasta, saamme astetta realistisempia vastauksia. Mikä on millekin puolueelle tosiasiallisesti hyödyllistä tai järkevää?
Keskustalla on käynnissä melko vaikeat hetket. Sote-uudistus takkuilee, puolueen kannatus ei ole viime eduskuntavaalien lukemissa, alkoholilainsäädännön uudistus kaatui Keskustan omaan veivaukseen eikä Juha Sipiläkään ole kansan keskuudessa erityisen suosittu henkilö.
Keskustalle olisi valtansa sementoimiseksi tärkeää saattaa sote-uudistus ja maakuntahallintomalli valmiiksi. Mikäli Keskusta lähtisi nyt uusiin vaaleihin, se tuskin kykenisi pienemmällä kannatuksella ja missään uudessa hallituskokoonpanossa saamaan nykyisenkaltaiseksi suunniteltua, itselleen edullista maakuntahallintoa läpi. Gallupien mukaan tuleva pääministeripuolue tulisi olemaan Kokoomus, ja on hyvin vaikea nähdä Kokoomuksen tukevan kepulaisen korkeita maakuntien määriä.
Mikäli hallitus päätettäisiin hajottaa, keskustalla olisi mahdollisuus ottaa uuteen kokoonpanoon mukaan nykyisessä tilanteessa todennäköisesti vain kristillisdemokraatit ja RKP. Ne eivät kuitenkaan korvaisi koossaan mitenkään perussuomalaisia. Ei olisi myöskään mitenkään varmaa, että hallitus olisi uudellakaan kokoonpanolla yhtään sen toimintakykyisempi. Perussuomalaisten päästäminen oppositioon hengähtämään ja kokoamaan rivejään olisi myös riski, joka saattaisi kostautua tulevissa eduskuntavaaleissa.
Kokoomuksella on Keskustaa parempi tilanne. Gallup-johto on selkeää, ja uudet vaalit saattaisivat tuottaa Kokoomukselle hyviä tuloksia. Kokoomus on kuitenkin sote-uudistuksessa liputtanut runsaasti valinnanvapauden puolesta. Valinnanvapaus tuskin tulisi nykyisellään toteutumaan juuri missään muissa hallituskokoonpanoissa. Tämä olisi Kokoomukselle suuri tappio. Puolueella tulisi olemaan myös ongelmia toteuttaa nykyistä jossain määrin oikeistolaista talouspolitiikkaansa muiden kuin nykyisten hallituspuolueiden kanssa.
Ideologista kiistaa tuskin tulemme näkemään. Halla-aho on talousoikeistolainen, maahanmuuttokriittinen sekä arvokonservatiivinen. Kokoomuksella on useita edustajia, joita voisi kuvailla nimenomaan samoilla termeillä. Kokoomuksella on myös liberaalisiipensä, mutta en näkisi mahdottomana tilannetta, jossa puolue alkaisi toteuttamaan yhä vahvemmin konservatiivista politiikkaa. Lisäksi on todettava, ettei Kokoomusta ole ennenkään näyttänyt haittaavan suuretkaan ideologiset hallituksensisäiset linjaerot - viime kerralla hallituskumppaniksi kelpasi jopa Vasemmistoliitto. Keskusta taas käytännössä porskuttaa lähes missä porukassa vain, kunhan tiettyihin kysymyksiin, kuten maataloustukiin tai hajautuspolitiikkaan, ei suuresti kosketa ja päätökset pysyvät yleisellä tasolla melko staattisina.
Hallituksenhajottamishumppaan puolueet saattavat ryhtyä korkeintaan nostaakseen omaa imagoaan tiettyjen ryhmien keskuudessa, ei minkään varsinaisen tarpeen vuoksi.
Perussuomalaisilta olisi erittäin epärationaalista mennä uusiin vaaleihin. Puolue menettäisi mahdollisesti peräti puolet edellisten vaalien kannatuksestaan, ja perussuomalaisen politiikan toteuttamisesta tulisi yhä mahdottomampaa. Kannattaa muistaa myös inhimillinen näkökulma - puolelta puolueen nykyisistä kansanedustajista lähtisi vaikutusvaltainen ja hyväpalkkainen työpaikka. En yllättyisi, mikäli moni perussuomalainen kansanedustaja olisi valmisi venymään periaatteistaan paljonkin asemansa säilyttääkseen. Vaalien jälkeen perussuomalaiset pääsisivät toki epäilemättä oppositioon, mutta ei ole missään määrin varmaa, että puolue kykenee kasvamaan Halla-ahon johdossa edes siellä.
Uskoakseni kaikki hallituspuolueet tiedostavat tämän ja muut mainitut asiat. Näiden kautta Keskustalla ja Kokoomuksella olisi erittäin hyvät mahdollisuudet hillitä Halla-aholaisia perussuomalaisia ja itselleen epäsuotuisten mielipiteiden esittämistä. Halla-aho ei voi myöskään yksin päättää mistään koko perussuomalaisen puolueen, saati sitten koko hallituksen linjoista. Halla-ahosta puhuttaessa on myös hyvä muistaa, ettei ole suinkaan varmaa, että hän luopuisi nykyisestä asemastaan MEPpinä ryhtyäkseen ministeriksi Suomessa.
Uskon, että julkisuuteen esitetyn, pakollisen ‘alkujärkytyksen’ jälkeen tulemme lukemaan ulostuloja, joissa todetaan ennalta-arvattavia ympäripyöreyksiä. “Asioista neuvoteltuamme olemme löytäneet yhteisen sävelen, ja hallitus voi jatkaa toimintaansa normaalisti” on todennäköisin asiasisältö, jonka tulemme tulevina päivinä hallituspuolueiden puheenjohtajilta kuulemaan.