Keskusta voisi reilusti jo myöntää, että 18 maakuntaa on vain poliittinen ja väliaikainen ratkaisu, joka ei kestä edes vuosikymmentä. Isoja uudistuksia ei voi tehdä vain seuraavia vaaleja, vaan tulevia sukupolvia varten. Siksi on syytä toteuttaa vanhan läänijaon mukainen 12 sote-alueen malli.
Keskusta voisi reilusti jo myöntää, että se on nyt itse toteuttamassa vastustamaansa kuntauudistusta. Kun pienet kunnat menettävät toimintansa edellytykset, jää vain maakunta. Varsinainen suur-suurkunta. Tätä kehitystä jouduttaa se, että maakuntien päätösvalta keskitetään käytännössä maakuntien keskuskaupungeille.
Keskusta voisi reilusti jo myöntää, että kun rahat ja ohjaus tulevat valtiolta ja palveluiden tuottajat pakkoyhtiöitetään, kansanvaltaisuudelle voi jättää hyvästit.
Keskusta voisi reilusti jo myöntää, että valinnanvapaus johtaa samaan kuin kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen. Pienet kaupat häviävät ja palvelut keskittyvät kasvukeskuksiin.
Keskusta voisi reilusti jo myöntää, että poliittinen tavoite 18 maakunnasta oli huono vaihtokauppa sille, että palvelut keskittyvät, alueiden välinen eriarvoisuus kasvaa ja kansanvaltaisuus heikkenee.
Toivon, että keskusta valitsee 18 maakunnan ideologian sijaan ne tavoitteet, joita varten maakuntamalli alunperin luotiin.