Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Sipilä ja Berner ajavat Keskustaa ”kaverikapitalismiin”

$
0
0

# Seurasimme televisiosta liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (Kesk.) tiedotustilaisuutta. Hän oli saanut Yleltä todella runsaasti näkyvyyttä ja kuuluvuutta tiedotustilaisuudelleen, jossa hän tarjosi autoveron poistoa ja yhteiskunnan omistaman väylästön yhtiöittämistä ja teille käyttäjämaksuja. Ministeri Bernerin bisnestaustan tuntien lopullisena päämääränä lienee jossakin vaiheessa teiden yksityistäminen rahantekotarkoituksiin. Ainakin siihen avautuisi mahdollisuus.

   Tavallisesti tällaiset tiedotustilaisuudet hoitaa joku ministeriön virkamies. Mutta nyt Berner halusi puhua yksin, kun oli saanut ”kiltiltä Yleltä” hyvän foorumin – niin kuin pääministeri Juha Sipilä syksyllä 2015 kukistaessaan ay-liikkeen ”kapinaa”.

   Berner oli tietojen mukaan suunnitellut hurjaa reformiaan pienessä piirissä. Edes hallituskumppanit Kokoomus ja Perussuomalaiset eivät olleet kunnolla selvillä suunnitelmista. Se kävi ilmi, kun noiden puolueiden nokkamiehet tiedotustilaisuuden jälkeen enemmän tai vähemmän selväsanaisesti torjuivat Bernerin kaavailut.

 

# Tämä on pääministeri Juha Sipilän toimien ohella uusi osoitus siitä, että Keskusta on kulkemassa reippaasti Kokoomuksen ohi oikealta. Sipilä pitää pääministerinä itsepäisesti ja kritiikistä välittämättä valtakunnan ja yksityisten bisneksiensä ohjailua omissa käsissään. Tuollainen toiminta on selkeästi jotain muuta kuin Suomessa on katsottu sopivaksi.

   Varsinaiset keskustalaiset selvästikin pitävät etäisyyttä Sipilän ja Bernerin puuhiin ja seuraavat levottomina tilannetta. Sipilältä ja Berneriltä on unohtunut se seikka, ettei Keskusta ole mikään oikeistopuolue vaan paremminkin hiukan verran keskiviivan vasemmalla puolella oleva entisten Ilmari KiannonPunaisen viivan ja Väinö LinnanPohjantähden proletaaristen torpparien alkiolainen perillinen, joka luonnollisimmin harjoittaa hallitusyhteistyötä demarien kanssa kansanrintamahallituksissa. Tämä nykyinen ”perusporvarihallitus” on todellinen kummajainen.

   On outoa ja hyvin poikkeuksellista, että Keskusta ajaa talouspolitiikassa Kokoomuksen ja Rkp:n ohi oikealta. Ellei Keskustassa pian synny Sipilän-Bernerin linjalle vastarintaliikettä, tilanne saattaa yllättäen tarjota elintilaa jopa Paavo Väyrysen Kansalaispuolueelle.

 

# Politiikan seuraajilta ei todellakaan puutu jännitysnäytelmiä. Maailmanpolitiikassa on alkamassa arvaamattomien oligarkkien Trumpin ja Putinin aikakausi. Donald Trump ottaa maailman mahtavimman valtakunnan ohjakset kouraansa. Mielestämme hän on äkkipikainen ja äkkirikas änkyrä. Toivomme sydämestämme olevamme väärässä.

   Euroopassa seurataan huolestuneesti Britannian EU-eron käänteitä ja tulevia vaaleja populistipuolueiden ja kyberpropagandan puristuksessa.

   Suomessa ihmettelemme samaan aikaan, miten kauas oikealle kohti ”kaverikapitalismia” Sipilä ja Berner onnistuvat hivuttamaan Keskustaa.

 

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles