Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Keskustavaikuttajien mukaan kokoomus on Suomen vaikutusvaltaisin puolue

$
0
0

Kolme keskustavaikuttajaa  (Seppo Kääriäinen, Pekka Perttula ja Markus Ylimaa) nimeää kokoomuksen Suomen vaikutusvaltaisimmaksi puolueeksi.

Mainitut keskustalaiset vaikuttajat   arvioivat suomalaista puoluekenttää   Suomen Kuvalehdessä   julkaistussa jutussaan .

Kääriäinen, Perttula ja Ylimaa sanovat vuotta 1987 ”käännekohdaksi Suomen poliittisessa lähihistoriassa”. Niin, tuolloinhan muodostettiin sini-punahallitus ja pääministeriksi nousi Harri Holkeri Eduskuntavaaleissa kokoomus sai suuren vaalivoiton silloisen puheenjohtaja Ilkka Suomisen johdolla. Aika kultaa muistot. Tuosta kolmikosta S Kääräinen nosti vielä vuonna 1987 esiin hallitusneuvotteluissa Moskovan kortin  pitääkseen edelleen kokoomuksen oppositiossa. Se vaan tuli minulle ensin mieleen

---

Niin, miten tuohon keskustavaikuttajien arvioon pitäisi suhtautua ja miksi siitä nyt pitää kirjoittaa noinkin näyttävästi.  Pääministeri Sipilän hallituksella on edessään vaikea kehysriihi  ja sote- sekä maaakuntauudistuksella pahin on vielä edessä. Että seurataan asioita entiseen malliin, muttei kilpailijan kehut minua ainakaan erityisemmin hetkauta.

------

HS : Kokoomus on vaikutusvaltaisin suomalaispuolue EU:ssa 

 

 

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles