Aikoinaan keskustan teeseihin kuului, että kaupungistuminen ei ole luonnollista kehitystä, vaan poliittinen valinta. Nyt näyttäisi, että kaupungistuminen todellakin on poliittinen valinta - ja tämän valinnan tekee keskustapuolue.
Tarkemmin sanottuna valinnan tekee Sipilän suosikki, liikenneministeri Anne Berner, niin kutsutun liikenneuudistuksensa varjolla.
Bernerin haikailemat, tien käyttöön perustuvat maksut nimittäin rokottaisivat nimenomaan maaseutua. Mitä vähemmän jotain tienpätkää käytetään, sitä kalliimmaksi sen ylläpito tulee per käyttäjä. Täysin vapailla markkinoilla mitään maaseudun pikkuteitä ei todellakaan kannattaisi ylläpitää.
Keskustaa äänestetään perinteisesti suurten välimatkojen Suomessa, eli suurimmassa osassa Suomea. Siellä, missä palvelut joukkoliikenteestä alkaen ovat jopa kymmenien kilometrien päässä, ja auto (oma tai läheisen) on lähes välttämättömyys, jos haluat yleensä pysyä hengissä.
Valtio-omisteinen väyläyhtiö voisi tietenkin asettaa erityisiä palveluvelvoitteita nimenomaan haja-asutusalueille, ainakin aluksi. Myöhemmin nämä velvoitteet voitaisiin kuitenkin purkaa vähin äänin, ja ilman, että kukaan joutuisi poliittisesti vastuuseen.
VR:n päätös sivuuttaa Hämeenlinna, tai Postin hankkeet vähentää postinjakelua, ovatkin vasta esimakua siitä, mitä tuleman pitää - jos siis Bernerin hanke saa tuulta alleen kehysriihessä.
Uudistus ei olisi sosiaalisesti oikeudenmukainen, eikä ympäristöystävällinen
Moni ns. vihreäkin on kannattanut kilometriperusteista liikenneverotusta. Tämä juontaa juurensa ruuhkamaksuista, joita erityisesti cityvihreät kannattavat henkeen ja vereen. Vähät siitä, että tehokkain keino ruuhkien vähentämiseen on vain rajoittaa autoilua.
Maksujen kannattajat vähät välittävät siitä, että tienkäyttö- tai ruuhkamaksut olisivat väistämättä regressiivistä verotusta, joka tuntuisi paljon kipeämmin pienituloisten ja pienyrittäjien lompakossa, kuin niiden tietä tukkivien, yksin työsuhdeautoillaan päristelevien rikkaiden, jotka yleensä maalataan ruuhkien stereotyyppisiksi syntipukeiksi.
Olisi myös aiheellista ymmärtää, että esimerkiksi päästöihin perustuvan autoveron, ja kulutuksen mukaan säätyvän polttoaineveron positiiviset ympäristövaikutukset pitkälti poistuisivat kilometriperusteisella laskutuksella.
Kuluttajan siis "kannattaisi" ostaa isompi ja enemmän kuluttava auto, vaikka ajaisikin sillä vähemmän - ja sähköautojen suurin etu, eli suuremman alkukustannuksen jälkeen lähes ilmaiset kilometrit, katoaisi kuin pieru Saharaan.
Autokannan uudistaminen ei sekään ole mikään itseistavoite; esimerkiksi romutuskorvausten väitetään tuovan rahaa valtion kassaan, vaikka kyseessä on pelkkä halpa ja läpinäkyvä silmänkääntötemppu. Kenenkään uuden auton ostajan päätös ei riipu siitä reilusta tuhannesta eurosta, jonka voi "säästää" ostamalla halvan ajokelvottoman romun pelkkää romutustodistusta varten.
Paras keino uudistaa autokantaa olisi laskea autoveroa kauttaaltaan. Tämä onnistuisi helposti esimerkiksi vähentämällä ympäristölle haitallisia yritystukia, mutta poliittinen tahto tulee vastaan.
Autoilija ei maksa pelkästään autoilusta
Ainoa peruste, millä voisi helposti puolustaa väylien yhtiöittämistä, on että autoilija maksaa nykyään paljon muustakin kuin itse autoilustaan. Nykyäänhän veroja autoilusta kerätään miljardeja enemmän kuin väylien kunnossapitoon käytetään.
Hallituksen tavoitteet näyttävät kuitenkin siltä, että maksuja kerättäisiin saman verran (ja todennäköisesti enemmän) kuin nykyään, ja ne olisi tarkoitus tilittää voittoina väyläyhtiön kautta.
Valtio tarvitsisi samat rahat kuin nykyäänkin, mutta lisäksi välissä olisivat "palveluntarjoajat" tai "operaattorit" rahastamassa autoilijaa siitä, että meni perkele sinne tielle ja ajoi siellä. Aivan sama, halusiko tai käyttikö autoilija mitään "palveluita" mitä oli tarjolla - diilihän oli se, että tienkäytöstä pitää rahastaa.
Kaiken lukemani perusteella, Bernerin tarkoitus on ainoastaan riistää kymmenien miljardien arvoinen yhteinen omaisuus Suomen valtiolta, ja sitten pistää se jauhamaan rahaa yksityisille sijoittajille.
Yhtiöittää (ja sitten yksityistää?) jälleen yksi luonnollinen monopoli, sekä siirtää se vähin erin pois paitsi poliittisesta päätäntävallasta, myös poliittisesta vastuusta.
...
Alan olla jo hieman väsynyt tähän vääntöön. Kirjoittelin aiheesta ummet ja lammet jo aikoinaan, kun liikenneministeri Kyllönen (vas) ajoi ns. Ollilan ryhmän ajatusta liikenteen satelliittiseurannasta. Tuolloin itseäni huolestutti ennen kaikkea yksityisyys; liikkumisen vapaus kun on Suomessakin ihan perustuslaissa turvattu oikeus, ja länsimaisen oikeuskäytännön mukaan liikkumisen seurantaa (tai muuta yksityisyyttä loukkaavaa urkintaa) saisi kohdistaa vain epäiltyihin rikollisiin, erillisellä tuomioistuimen päätöksellä.
Anne Bernerin hanke yhdistää Kyllösen hankkeen huonot puolet aivan uusiin huonoihin puoliin, joista tuolloin ei unelmoitu edes kokoomusnuorten baari-illoissa. Olen järkyttynyt; meillä on muka "maaseudun asiaa" ajava päähallituspuolue, joka yksityisyyden ja liikkumisen vapauden lisäksi haluaisi myydä tieverkostomme. Ja sitten tehdä tienkäyttäjistä, erityisesti maaseudulla, suorastaan huutolaisia.
Siinä sivussa kampitettaisiin pienituloisia kansalaisia ja pk-yrityksiä valtakunnanlaajuisesti, ja annettaisiin poikittaista mailaa sähköautoilulle, jota tämän hallituksen käsittääkseni piti edistää.
...
Lisää luettavaa asiasta:
Ministeri Anne Berner Suomea hyväksikäyttämässä: Kolumni Hesarissa. Pakkoluettavaa, vaikka tuleekin savua korvista.
Pieni maa, pienet piirit: Bernerin hanke hyödyttäisi Sipilän liikemieskaveria: Tommi Parkkosen havaintoja Iltalehdessä. Tämä lähinnä vituttaa, muttei enää edes raivostuta silleen.