syytit minua uusimpaan blogitekstiini jättämässäsi kommentissasi tahallisesta sanomistesi väärinymmärtämisestä ja poliittisten irtopisteiden keruusta vaaleja silmälläpitäen. Valitettavasti juuri ulostulosi kaltaiset, halvat ja heikoimmassa asemassa oleviin ihmisryhmiin kohdistuvat tölväisyt ovat mielestäni sitä äänestäjien populistista kalastelua mauttomimmillaan.
Eilisen kirjoitukseni pohjana toimi Verkkouutiset-sivuston juttu, jossa sanoit mm. seuraavasti: "Välimeren ylittävät ihmissalakuljettajien uhrit eivät ole pääasiassa kansainvälisiä suojelun tarpeessa, vaan kyse on laittomasta siirtolaisuudesta" .
Miten sinä voit tuon tietää? Mihin tämä faktana esittämä väitteesi perustuu?
Pakolaisuudelle on olemassa montakin määritelmää, mutta laajimmillaan se tarkoittaa ketä tahansa ihmistä joka on joutunut pakenemaan kodistaan. Olkoon syynä sota, aseellinen konflikti, vaino tai muu epäinhimillinen kohtelu tai muu katastrofi; olkoon se sitten humanitäärinen tai vaikka luonnonmullistuksista johtuva.
Sanoit myös, että ”laillisten reittien avaaminen kaikille halukkaille on mahdoton ajatus”. Tämä on sinällään totta, mutta sitä, että halutaan auttaa esimerkiksi niitä naisia, lapsia ja loukkaantuneita ei voi pitää jeesusteluna – juuri tähän tulisi rohkaista. Heidän hyvinvointinsahan tuntuu olevan jopa kaikkein maahanmuuttokriittisten huolenaiheena... ainakin siihen saakka, kunnes heidän pitäisi päästä tänne perheenjäsentensä luo.
Niitä laillisia reittejä olisi esimerkiksi se jo aikaisemmin keskusteluissa esiin noussut humanitaarinen viisumi. Toinen olisi perheenyhdistämisen helpottaminen – nykyisellään kun se on taloudellinen ja logistinen painajainen, minkä seurauksena yhä useampi perhe hajotetaan.
Jos maan sisässlissota on syössyt hallinnon sellaiseen sekasortoon ettei kansainvälinen yhteisö enää edes tunnusta sen myöntämiä asiakirjoja, miten ihminen sieltä pakenee laillisesti? Ja vaikka pakoon pyrkivällä ihmisellä sattuisikin olemaan passin kaltaiset, matkustamisen vaadittavat ja henkilöllisyyden osoittavat asiakirjat, eivät Euroopan maat hänelle viisumia myönnä, koska pelkäävät, että hän jääkin tänne ja hakee vaikka sitä turvapaikkaa. Ja usko pois, ne lähetystöt ovat ensimmäisiä, jotka sota- ja kriisialueilta evakuoidaan, joten ei heille jäisi edes mahdollisuutta hakea lailliseen matkustamiseen vaadittavia asiakirjoja.
Sinun mukaasi laillista reittiä edustaa työ. Oletko perillä siitä, kuinka vaikea Euroopan ulkopuolelta on saada työlupaa tänne? Kuinka tiukaksi tuokin prosessi on tehty? Millä perusteilla työ- ja elinkeinoviranomaiset hakemuksia puoltavat tai hylkäävät? Pitkittyneet konfliktit vaikeuttavat koko yhteiskunnan toimintakykyä ja äärimmillään jopa katkaisevat esimerkiksi koululaitoksen toiminnan. Kuinka moni tänne työllistyisi tuolloin laillisesti; ilman kielitaitoa ja koulutusta?
Puhut siitä, kuinka pakolaisia tulisi sijoittaa Marokon ja Tunisian kaltaisiin maihin. Minä koen tämän avunannon ulkoistamiseksi ja olen tästä kanssasi eri mieltä. Minun ehdotuksiini voit tutustua vaikka siinä kirjoituksessani.
Toivon myös, että joko tällä matkalla tai kenties tulevaisudessa sinulla olisi mahdollisuus vierailla pakolaisleirillä ja tutustua siihen todellisuuteen, jossa ihmiset siellä pahimmassa tapauksissa sukupolvi toisensa jälkeen elävät. Eivät ne ole pitkäkestoinen ratkaisu enkä voi ymmärtää, miten ketään voi syyllistää siitä, että he haluavat päästä elämään niiden sijaan normaalia elämää.
Kirjoitat myös, kuinka meidän tulisi käyttää Tsadissa olevia Ranskan Muukalaislegioonan eliittijoukkoja; että nämä voisivat tuhota ihmissalakuljettajien veneet. Ehdotat eurooppalaisia sotilasjoukkoja tekemään sotilaallisia operaatioita suvereeneihin maihin? Tämä kuulostaa minun korvaani kovin vastuuttomalta.
Mielestäsi merihädässä olevia pakolaisia ei tulisi pelastaa mereltä ja kuljettaa Eurooppaan. Tämä kuulostaa siltä, että antaisit heidän mieluummin hukkua. Tämä on hyvin kaukana siitä inhimillisyydestä ja humaaniudesta, jota Keskustan aatteellinen isä Santeri Alkiokin peräänkuulutti.
Nykyistä hallitusta johtaa keskustalainen pääministeri. Muistan esittäneeni maahanmuttopoliittista suunnitelmaa, joka otettiinkin hyvin vastaan. Kunnes katsottiin paremmaksi antaa periksi Persuille ja antaa heidän sanella koko politiikka.
Ilmeisesti olet pahoittanut mielesi myös kirjoitukseni otsikosta. Sinä otit puheeksi jeesustelun. Minulle Jeesus oli sankari: oikeudenmukaisuuden puolustaja ja hädässä olevien auttaja. Tämänhetkisen hallituksen politiikka on tästä kaukana. Siitä otsikko.
Minun osaltani keskustelu päättyy tähän. Hyvää viikonloppua.