Ei kai kukaan voi olla eri mieltä pääministeri Sipilän hallituksen päämäärästä euron ja Fixitin suhteen? Jokainen, joka on seurannut niin keskustan kuin pääministeri Sipilän aikaisempaa käyttäytymistä jo oppositiossa ollessa on voinut panna merkille EU myönteisyyden ihan viimeiseen taktiseen vetoon asti. Tuo käytännössä tarkoittaa lujaa uskoa EU:n tulevaisuudelle ja eurolle saman tien.
Sipilän hallituksen ohjelmaan on kirjattuna EU:sta muun muassa näin;
"Euroopan unionin tärkein tehtävä on rauhan, turvallisuuden, vaurauden ja oikeusvaltion turvaaminen maanosassamme. Euroopan suhteellisesti heikentyneen aseman vahvistaminen edellyttää unionilta vahvaa toimintakykyä, yhtenäisyyttä ja kansalaisten luottamusta. Yhteisömenetelmä on keino taata unionin vakaa ja tasapuolinen toiminta sekä demokratian toteutuminen EU-päätöksenteossa. Unionin on noudatettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita, eli päätökset on tehtävä mahdollisimman lähellä kansalaisia. Euroopan komission on toimittava avoimesti ja kuultava kansalaisia.
EU:n jäsenyys on poliittinen valinta, joka kytkee Suomen läntiseen arvoyhteisöön. Unionia on uudistettava ja sen toimintaa parannettava, mutta hallitus ei pidä perussopimusten muuttamista nyt ajankohtaisena. Suomi kunnioittaa yhteisiä sääntöjä ja odottaa muiden jäsenvaltioiden toimivan samoin. Suomi on aktiivinen, käytännönläheinen ja ratkaisuhakuinen jäsenvaltio. Hallitus yhdistää rakentavan kriittisellä ja yhteistyöhakuisella tavalla kansallisen ja yhteisen eurooppalaisen edun Suomen EU-politiikassa. "
Hallitusohjelmassa todetaan myös, että Euroopan unionin on keskityttävä olennaisimpiin kysymyksiin, eikä integraatiota ole tarpeen syventää kaikilla politiikan aloilla. EMU:a ei tule hallitusohjelman mukaan kehittää sellaisen talouskoordinaation syventämisen kautta, joka johtaisi yhteisvastuun laajentamiseen. Hallitus tukee vahvaa sijoittajavastuuseen perustuvaa pankkiunionia ja sen kehittämistä. Voi vain kysyä mitä tapahtuu kun kriisi pankkimaailmassa seuraavan kerran iskee, noudatetaanko silloinkaan yhdessä sovittuja pelisääntöjä? Tuskinpa, kun ei ole tähänkään saakka noudatettu. Mitäpä silloin päättää pääministeri Sipilä? Onko silloin ajankohtaista ajatella ja siirtyä Fixitin toteuttamisvaiheeseen? Näin pitäisi olla, mikäli hallitusohjelma pitää paikkansa.
Entäpä eteen tuleva uusi EVM rahaston käyttötarve tukipakettiviidakkoon? Tästäkin on kirjaus hallitusohjelmassa; "Mikäli Euroopan vakausmekanismia joudutaan vielä käyttämään, sen tulee tapahtua vain mekanismin nykyisen kapasiteetin ja pääomarakenteen puitteissa. Euroalueen vakauttamistoimia koskevat päätökset hallitus tekee Suomen kansallisen edun näkökulmasta."
Jokaisen eduskunnan ja hallitusten toimia seuranneen tulee olla selvillä millä tavalla EVM rahasto on perustettu ja siihen sitouduttu laittamaan pääomaa yli 12 mrd euroa. Tästä päätöksen teki Kataisen (kok) hallitus päätöksen ja sopimuksen allekirjoitti silloinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sdp).
Eduskunta käsitteli EVM rahaston perustamista ja Suomen osallistumista siihen HE 48/2012 pohjalta. Lisätalousarvioon esitetystä 1,44 mrd euron pääomasta kyseiseen rahastoon äänestettiin eduskunnassa. Äänestyksen tulos on kysymyksiä herättävä, sillä kyllä yhden sopimuksen hyväksyminen, jolla lisätään veronmaksajien vastuita yhdellä kertaa yli 12 mrd euroa on vastuutonta politiikkaa. Äänestyksessä hyväksymisen puolesta äänestivät myös oppositiossa olevat keskustalaiset edustajat kahta lukuunottamatta (Kalli ja Vehviläinen). Siis myös nykyinen pääministeri Sipilä oli hyväksymässä lisää euro-integraatiota suomalaisten veronmaksajien piikkiin.
Valtion velkaa saatiin Kataisen hallituksen aikana lisättyä yli 20 mrd euron verran ja päälle nuo vastuut EVM:ään. Näiden lisäksi otti Kataisen hallitus lisää vastuita ERVV rahaston kautta hyväksyessään muutamaan tukipaketiin osallistumisen. Suomen enimmäisosuus vaadittaessa maksettavasta pääomasta on noin 11,14 miljardia euroa. Sitä maksetaan siinä tapauksessa, jos pääomaa tarvitaan tappioiden kattamiseksi taikka EVM:n maksukyvyttömyyden välttämiseksi. Hieman poikkeavaa tietoa on VVM:n dokumentissa siinä suhteessa, kun Liettua liittyi EVM:n 19. jäseneksi 19.1.2015, niin vaadittaessa maksettavan pääoman määrä olisikin ei 11,14 mrd vaan Suomen osuus olisikin 12,58 mrd euroa (1,7852 %). Vaadittaessa maksettava osuutemme siis kasvaisi aina kun uusia maita liittyy eurovaluuttaan. Siinäpä sopimusta kerrakseen!
Kuten keskustan ja Sipilän aiemmat toimet eduskunnassa osoittavat, niin kovin varmalta näyttää se, että Sipilän hallituksen aikana ei minkäänlaista irtiottoa tule tapahtumaan, mutta EU:n tiivistämistä eli integraation syventämistä lienee odotettavissa. Selvää lienee sekin, että niin keskusta kuin kokoomus ovat tuon integraatiopyrkimyksen jo aiemmin osoittaneet olemassa, vaikka sitä ei jostain syystä keskustassa haluta tuoda esille. Selvää pitäisi olla senkin, ettei yksi puolue eli PS voi tuohon pyrkimykseen paljoakaan vaikuttaa muutoin kuin hallitusohjelmaan tehtyjen kirjausten valossa, eikä varsinkaan silloin jos siirtyy oppositioon murjottamaan.