Tänä viikonloppuna peräti neljä puoluetta järjesti puoluekokouksen. Kolmessa niistä vaihdettiin puheenjohtajaa ja yhdessä tehtiin tärkeä päätös presidentinvaaleja varten.
Keskustan puoluekokouksessa tehtiin joitakin henkilövalintoja, mutta tärkein niistä oli ehdottomasti presidenttiehdokaan valitseminen vuoden 2018 vaaleihin. Odotetusti Matti Vanhanen nimitettiin ehdokaaksi. Keskusta onkin nyt toistaiseksi ainoa puolue, jolla on ehdokas. Tämä tuleekin vaikuttamaan varmasti muiden puolueiden valintoihin ja ehkä presidentti Niinistön ratkaisuihin toisen kauden suhteen.
Seurattuin puoluekokous oli varmasti Kokoomuksen puoluekokous. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin sisäministeri Petteri Orpo. Tämä sitten tulee aiheuttamaan ministerivaihdoksia, kun Orposta tulee valtiovarainministeri. Varmasti tämä tulee hieman vaikuttamaan hallitusohjelmaan. Orpolla on joitakin omia vaatimuksia, mutta nämä eivät liene ylitsepääsemättömiä Sipilälle.
Vasemmistoliitto teki oman valintansa uudesta puheenjohtajasta jo aiemmin tällä viikolla, kun jäsenäänestyksessä siihen hommaan valitiin odotetusti Li Andersson. Joten puoluekokous käytännössä vain vahvisti hänen valintansa. Anderssonin valinta voi aiheuttaa joitakin linjamuutoksia. Mutta se jää nähtäväksi. Tosin en usko puolueen kannatuksen muuttuvan paljon mihinkään, tosin kannatuspohja voi vaihtua.
RKP valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Anna-Maja Henrikssonin. Merkittäväksi valinnan tekee sen, että Henriksson on puolueen ensimmäinen naispuheenjohtaja. Pientä siirtymää poliitisen kentän keskiosaan voi tapahtua, mutta mitään suuria linjanmuutoksia tuskin tulee.