Kohta 87-vuotias isoäitini loukkasi hiljattain jalkansa. Hän joutui viettämään pitkän tovin paikallisen terveyskeskuksen vuodeosastolla. Mummun mukaan hoito oli hyvää ja ruoka maukasta. Samalla osastolla potilaina olleet nuoruuden ystävät piristivät laitosarkea. Osaavien hoitajien ansiosta mummu kotiutui pääsiäiseksi.
Erilaisten apuvälineiden ohella mummu sai kotiin viemisiksi kirjeen, jossa valistettiin maksuista. Laissa määrätty potilaan omavastuu on tätä nykyä 691 euroa. Se on pieni hinta kaikesta hoidosta ja palvelusta.
Mummun saama hoito oli ansaittua luksusta. Laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut on tulosta hänen ikäpolven kovasta työstä. Työ kantaa yhä hedelmää, mutta ei loputtomiin. Kuntien kantokyky on äärirajoilla. Siksi sote-uudistus puhuttaa kyllästymiseen asti.
Historiallista sote- ja maakuntauudistusta pilkataan tuon tuosta kepulaisten salajuoneksi, jonka avulla vahvistetaan puolueen valtaa maakunnissa. Paksua puhetta. Uudistus toteutetaan, jotta saamme laadukkaita palveluja vastakin – asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta. Viime kädessä kyse on demokratiasta.
Puheet sote-uudistuksesta vallan keppihevosena ovat silkkaa valtapolitikointia. Näyttämöllä ja kulisseissa pyörii tahoja, jotka jatkuvasti kyseenalaistavat jo sovitun uudistuksen. Ketä sellainen touhu palvelee? Ei ainakaan palveluja tarvitsevia kansalaisia.
Jeesus oli korvike aikansa olemattomille sote-palveluille. Hän paransi sairaita ja antoi terapiaa. Nykyisin palveluja ei onneksi saa armosta, vaan oikeudesta. Nurkan takana odottava uudistus varmistaa, että luksusta on tarjolla vastaisuudessakin.