Keskustan kunniapuheenjohtajalta, moninkertaiselta ministeriltä, kansanedustajalta, presidenttiehdokkaalta ja europarlamenttiedustajalta Paavo Väyryseltä on totuttu näkemään yllättäviä ulostuloja, taitavaa medianhallintaa (toisinaan jopa antimedianhallintaa jossa julkisen sanan viha käännetään aseeksi) ja ennen kaikkea tempauksia, joita oman puolueen valtaeliitti kauhistelee ja kenttä rakastaa. Paavo Väyrynen on Keskustapoliitikko Kekkosen ja YYA:n ajoilta sekä kulttuurisesti että poliittiselta linjaltaan: kaikki keinot käyvät ja liittolaiset haetaan niin kotona kuin kansainvälisestikin aina tapauskohtaisesti: aidalla istumalla hankitaan parhaat edut oikealta ja vasemmalta kuten idästä ja lännestäkin.
Väyrysen "aina oikeassa" -populismi on provosoivaa ja tämän omahyväisyys koomista. Toisaalta mies on poliittisten comebackien grand old man eikä tunnu suostuvan kanveesissa pysymiseen sitten millään. On siinä jotain ihailtavaakin. Väyrynen repi käytännössä yksin Keskustan 12 % kuolemanlaaksosta uskottavaksi vaihtoehdoksi presidentinvaaleissa 2012 ja siitä nousu-uralle Suomen suurimmaksi puolueeksi. Juha Sipilän peesaus perinteiselle alkiolaiselle linjalle sosiaalisen ja alueellisen oikeudenmukaisuuden korostamisineen piti käyrän nousevana, vaikka lestadiolaisten ja Keskustan liberaalisiiven yhdistävä tekijä on pikemminkin menestyksen teologia: vauraus on Jumalan siunausta hurskaille, köyhyys ja epäonni synnin palkka.
Nyt Väyrynen kuitenkin repäisi kunnolla, ilmoittaen jättävänsä puoluepolitiikan kautta vaikuttamisen "Suomen, Euroopan ja ihmiskunnan tulevaisuuteen" johtuen siitä, ettei se Keskustassa ole mahdollista. Keskeiset tekijät ovat EU-politiikan linja sekä alkiolaisen yhteiskuntapoliittisen linjan hylkääminen sekä epäonnistuminen tämän muuttamisessa. Liekö ulostulon syynä tuorein HS:n gallup-mittaus, jossa Keskustan alamäki jyrkkenee. Uppoavasta laivasta kannattaa ottaa etäisyyttä.
Eurokritiikki, Keskusta ja leikkauspolitiikka
Keskusta on mielenkiintoinen puolue siitä, että sen politiikassa EU:n ja muiden eurooppalaisten rakenteiden kritiikki on aina ollut vahva teema, mutta silti puolue on käytännön politiikassaan ollut yhtä lailla Eurooppamyönteinen kuin SDP ja Kokoomuskin. Väyrynen on ollut jonkinlainen Keskustan kentän ääni aina silloin kun puolue on hallituksessa unohtanut edellisen kauden lupauksensa. Nyt eurokritiikin kärki Väyrysellä on se, että euro on syy leikkauspolitiikkaan ja sen ulkopuolella Suomi voisi tehdä toisenlaista talouspolitiikkaa.
Osittain tämä on totta, koska sisäisen devalvaation sijaan Suomi voisi tehdä ulkoisen devalvaation. Käytännössä kuitenkin se yhtä lailla heikentäisi suomalaisten kulutuskykyä koska tuontitavaroitahan monet päivittäisistäkin kulutushyödykkeistä ovat. Ottaen huomioon vielä talouden globalisoituneet rakenteet on kyseenalaista, auttaisiko vanhan devalvaatiosyklin mukainen politiikka siten kuten 1980-luvulla. Historian pyörät eivät yleensä juuri pyöri taaksepäin.
Valtavirtainen käsitys lienee, ettei globaalissa markkinataloudessa ole muita keinoja vakautta ja hyvinvointia edistävän politiikan edistämiseen kuin kansainvälinen yhteistyö. Jos olemassaolevat rakenteet eivät toimi, ne pitää korjata tai omaa viiteryhmää pitää vaihtaa. Mutta yhteistyöstä vetäytyminen johtaa vain siihen että pientä kansantaloutta heitellään kuin lastua laineilla. Tämä lienee se syy, miksi Keskusta ja nyttemmin myös Perussuomalaiset on käytännössä sitoutunut eurooppalaisen yhteistyön rakenteissa tehtävään politiikkaan. Väyrynen jää kabineteissa jatkuvasti agendansa kanssa yksin vaikka kaduilla ja toreilla viesti saakin positiivisen vastaanoton.
Mihin Väyrynen on matkalla?
Paavo Väyrynen aikoo nyt siis jättää Keskustan puolue-elimet ja keskittyä kansalaisvaikuttamiseen muita väyliä pitkin. Eurokansalaisaloitekin saattoi olla osa laajempaa strategista manööveriä. Kenties Väyrynen on havainnut, että Perussuomalaistenkin hyväksyttyä tukipaketti- ja yhteistyöpolitiikan kansalaisten eurokriittisyys uhkaa jäädä ilman poliittista kotia. Kenties jokin kansanliike voisikin siivittää Väyrysen poliittisen uran vielä uuteen nousuun, joko Keskustan johtoon tai sitten uudeksi puolueeksikin.
Osittain sellaista sävyä voi hakea Väyrysen blogin lausahduksesta, jossa hän nostaa maahanmuuttopolitiikan ulko- ja turvallisuupolitiikan sekä aluepolitiikan osalta keskeiseksi hallitusohjelmassa positiiviseksi asiaksi, jossa teksti vastasi, huomatkaa mainitut puolueet ja niiden järjestys, "perussuomalaisten ja keskustalaisten laajan enemmistön näkemyksiä". Näissä Väyrysen mukaan käytäntö on kuitenkin ollut muuta kuin teksti. Johtuuko tämä nyt sitten Kokoomuksen hegemonisesta poliittisesta asemasta vai välttämättömyyden pakosta, aika näyttää.
Kuten senkin, miten Väyrysen uusin peliliike vaikuttaa Suomen poliittiseen kenttään, Keskustaan ja Perussuomalaisiin.