Keskusta ja Keskustanuoret valitsevat syksyllä itselleen uudet puheenjohtajat. ”Kasvattajaseuranani” molemmat ovat minulle olleet aina lähellä sydäntäni. Olen surumielellä seurannut sivusta kuinka molemmat hienot kansanliikkeet ovat vajonneet surkeaan alhoon loiston ajoista.
Molempien liikkeiden nykytilaa selittää muutama merkittävä yhteinen tekijä. Kehno johtajuus ja omien juurien hävittäminen. Keskustanuoret on aikaisempina loiston aikoina tunnettu keskustelevansa, maltillisena ja vakavasti otettavana kumppanina. Nyt viimeisen parin vuoden aikana sisäinen keskustelu on kuollut ja järjestö on siirtynyt muiden poliittisten nuorisojärjestöjen mallin mukaiseen utopistisen nuorisopopulismiin, jossa merkitystä ei ole millaista näkyvyyttä saa vaan sillä että näkyvyyttä ylipäänsä saa. Järjestön johdossa ei ole toimittu uskottavasti ja järjestön perinteisten menettelytapojen mukaisesti, joissa vältetään tyhjää räksyttämistä ja arvostetaan kentän mielipiteitä ja keskustelua vaikka yksittäiset jäsenet saattoivat erimieltä ollakin. Tässä on otettava selkeä ryhtiliike ja pian. Järjestöön on pikaisesti palautettava keskustelukulttuuri ja luoda keskustanuorille jälleen vahva oma identiteetti maltillisena ja järki edellä asioihin tarttuvana toimijana ja vaihtoehtona nuorelle ihmiselle, joka haluaa asioihin olla vaikuttamassa. Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää kirkastaa jälleen ne arvot näkyväksi joiden pohjalle järjestön kunniakas historia, nykyhetki ja tulevaisuus pohjautuu.
Keskustaan puolueena voisin kopioida myös yllä mainitut teesit. Lisäksi tulevan puheenjohtajan olisi hyvä myös punnita onko nykyinen hallitusyhteisö sellainen missä on järkevää olla mukana peilaten puolueen arvoihin ja periaatteisiin.
Keskustan ja keskustanuorten kenttäväen olisi hyvä pitää nämä mielessä uutta johtoa valitessaan.