Keskustan vaalitulos oli odotettu. Asia on ollut tiedossa kauan. Pitkiä tai edes kovin syvällisiä analyysejä ei tarvita. Hallituksen vetämä oikeistolainen politiikka on tehnyt tehtävänsä. Historia on tässä kohtaa toistanut jälleen itseään: Hallitusvastuu painaa aina ja hallitusvastuu kokoomuksen kanssa painaa vielä enemmän.
Keskustan kenttä halusi punamullan, mutta Sipilä valitsi mieluummin porvariyhteistyön. Ministereikseen hän valitsi vain itselleen lojaaleja keskustalaisia. Kuin pisteenä iin päälle liikenne- ja viestintäministeriksi valittiin Anne Berner, jonka passi ja jäsenkirja olivat tuskin ehtineet edes kuivaa.
Soteuudistus kaatui keskustan ja kokoomuksen väliseen sovittamattomaan ristiriitaan. Lehmänkaupat johtivat epäsikiöön, joka kuoli kohtuunsa juuri ennen laskettua aikaa. Samalla haaveeksi jäi myös maakuntauudistus. Punamultapohja olisi helpottanut niin kikyn tekemistä kuin soten saamista läpi.
Juha Sipilä osoittautui lopulta aikaansaavaksi pääministeriksi, hallitus sai suuret tavoitteet sotea lukuun ottamatta maaliin. Talouskasvua ja työllisyystavoitteen saavuttamista ei kukaan voi kiistää. Sen sijaan tyyli on ollut suureksi osaksi jotain surkean ja kohtalaisen väliltä. Varsinkin alkuun hallitus toi käsittelyyn huonosti valmisteltuja esityksiä, jotka heti kohta peruttiin. Haparointi ei ollut omiaan lisäämään Sipilän uskottavuutta.
Etenkin köyhiin kohdistettuja leikkauksia ei perusteltu riittävästi ja puolueen suosio romahti. Hallitus pääministereineen kuvitteli, että asioita voi tehdä tyhjiössä. Yksi pahimmista asioista oli koulutuslupauksen pettäminen, joka vietiin maaliin ennennäkemättömällä pieteetillä: itse koulutuksen lisäksi hallitus leikkasi myös opiskelijoilta ja opintotuki muutettiin lainapainotteiseksi. Taksiuudistus johti hintojen nousuun ja palvelujen saatavuuden huononemiseen syrjäseuduilla.
Sipilä lupasi sinisilmäisyyttään oman kotinsa pakolaisille. Syöttöjä perussuomalaisten ja muun opposition lapaan tuli myös tämän jälkeen. Yrittäessään hillitä pakolaiskeskustelua vaalikentillä Sipilä teki saman virheen kuin Mari Kiviniemi julistaessaan, ettei kerjäämiskieltoa tule. Puoluejohdon valitsema liberaalilinja pakolais- ja ilmastomuutoskysymyksissä satoi suoraan perussuomalaisten laariin vieraannuttaen samalla perusäänestäjäkuntaa puolueen tavoitteista.
Keskustan kannatus jäi historiallisen alhaiseksi ja samaan aikaan perussuomalaiset ovat kääntäneet oman kriisinsä täydelliseksi voitoksi. Demarit yskivät juuri ja juuri suurimmaksi puolueeksi. Hoiva-alan yritysten toiminnassa paljastuneiden laiminlyöntien myötä kritiikkiä saanut kokoomus osoittautui vaaleissa immuuniksi. Vihreät ja vasemmistoliitto nostivat kannatustaan rytinällä. Tässä tilanteessa vaalien suurimman pudottajan, keskustan lähteminen hallitukseen olisi puolueen loppu. Oppositioasema on taas uusi alku.
Valta on lainassa kansalta ja Juha Sipilä on itse todennut, että se on joko tulos tai ulos. Uskottavaan oppositiopolitiikkaan keskusta tarvitsee uudet kasvot. Ovatko ne Annika Saarikon tai kenen kasvot, sen päättää kesän ylimääräinen puoluekokous.