Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Miksi valtionyhtiö lainasi rahat pääministerille sijoitustoimintaan?

$
0
0

Pääministeri ei näytä rikastuneen yritystoiminnalla, vaan valtionyhtiöltä saamallaan lainalla.
Otsikon iso kysymys odottaa vastausta. Miksi valtionyhtiö Rautaruukki otti näin kovan riskin ja auttoi nykyistä pääministeriä miljonääriksi? Auttoiko Keskustapuolue Sipilää tässä lainan saamisessa valtionyhtiöstä?

Onko mielikuva nykyisen pääministerin rikastumisesta omalla yritystoiminnallaan osoittautumassa vääräksi? Onko se todella tapahtunut valtionyhtiön riskillä? Onko puolueesta vaikutettu siihen, että valtionyhtiö on lähtenyt mukaan ja vastavuoroisesti sitten rikastunut pääministeri on auttanut talousvaikeuksiin joutunutta puoluettaan?

Valtionyhtiö ei lähde lainailemaan noin vain rahoja pikkutekijälle joka on perustamassa yritystä osakebisneksiä varten. Laina tarvittiin, kun ostettiin valtionyhtiön omia osakkeita, jotka myytiin pian lähes nelinkertaisella hinnalla ulkomaiselle omistajalle.

Rautaruukki oli silloin käytännössä Keskutapuolueen käsissä. Omistajaohjauksesta vastasi kauppa-ja teollisuusministeri Seppo Kääriäinen ja yhtiön hallintoneuvostoa johti Paavo Väyrynen.
Tietääköhän Väyrynen miksi nykyiselle pääministerille lainattiin rahat?

Ei ole mikään ihme jos pääministeri komensi YLE:n hiljaiseksi, kun YLE lähti selvittelemään pääministerin osakebisneksiä.

Uudessa kirjassaan Jarno Liski myös kertoo Sipilän yrittäjyyden taustan. Sipilä ei itse ole aloittanut yrittäjänä, vaan hänet on palkattu vastavalmistuneena Solitraan, joka valmisti matkapuhelimien taajuussuodattimia. Solitran silloinen omistaja Lauri Kuokkanen myi enemmistöosuutensa Rautaruukille.

Oliko jo silloin Sipilälle Keskustapuolueessa suhteet kehittyneet niin pitkälle, että pystyi auttamaan tämän kaupan syntymisessä ja Rautaruukki osti osakkeet, sekä  Sipilä sai palkinnoksi omistajuuden tässä Kuokkasen yrityksessä?

Onko siis nykyinen pääministeri rikastunut poliittisella suhdetoiminnalla ja siihen liittyvillä osakekaupoilla, eikä yrittäjyydellä?

 

IL: "Valtionyhtiön mysteerikauppa teki Juha Sipilästä miljonäärin - Sipilä rikastui osakekeinottelulla."

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles