Miksi hallitus, nyt syksyn tullen, on ryhtynyt oikein olan takaa nokittelemaan työntekijäpuolelle, ja taas ryhtynyt jyräämään muun muassa perustuslakiin väistämättä törmäävää irtisanomislakia?
Sote- ja maakuntauudistuksen kanssa oli vielä hetki sitten tolkuton kiire. Nyt kriittisin kysymys onkin vain heikentää irtisanomissuojaa. Eikä sekään tule tapahtumaan. Kunhan nyt pääsevät riitelemään, saavat vähän jotain lakkoa, pelleilevät soppatykkien kanssa, ja sitten ovat riitelevinään vähän lisää vielä. Vaikkapa lakkokiellosta, joka olisi - taas kerran - laillisesti täysin mahdoton hanke.
Onko tässä teatterissa kyse vain vaalirahojen ja uskollisuuden kerjäämisestä sidosryhmiltä? Vai olisiko tämä nyt kuitenkin pelkkä härski silmänkääntötemppu?
Ilmastovaalit olisivat tappio perinteisille suurille
Jos Suomessa toden teolla äänestettäisiin ilmastonmuutosta vastaan, keskusta ja kokoomus olisivat todella heikoilla. Massiiviset yritystuet, joita hallitus ei saanut leikattua, kohdistuvat suurilta osin ilmastolle haitalliseen teollisuuteen. Tuki lihan tuotannolle on keskustalle aivan mahdoton karsittava, ja hakkuiden vähentäminen tulee lyhyellä aikavälillä iskemään metsänomistajiin - joita Suomessa riittää, ja jotka melko varmasti äänestävät jompaakumpaa "omistavan luokan" puolueistamme.
Mutta helisemässä olisivat demaritkin. AY-jäärät eivät missään nimessä halua uudistuksia, jotka heikentäisivät "perinteistä" teollisuuttamme, tai edes hidastaisivat sen kasvua. Heidän stereotyyppisimmät perusäänestäjänsä haluavat pysyä samassa duunissa aina eläkeputkeen saakka, mieluiten ilman mitään muutoksia työnkuvaan saati lisäkoulutuksia. Eikä Skodan bensan hinta saa nousta! Ja ne jokavuotiset lentoliput etelään olisi hyvä pitää halpoina tulevaisuudessakin...
Entä jos?
IPCC:n raportti tuli ulos vasta aivan äsken. Monet erilaiset eturyhmät haluavat, että se myös unohdetaan normaalin uutissyklin tahtiin.
Jos suomalaiset todella ovat huolestuneet ja äänestävät ilmaston puolesta, tietää se kylmää kyytiä kepun ja kokoomuksen lisäksi myös demareille.
Yhteiskuntaamme on jo nyt syntymässä uusi kahtiajako. Toisella puolella ovat ne, joiden mielestä ei pidä tehdä mitään liian nopeasti, jos se esimerkiksi vaatisi yhteisen veneen keikuttamista.
Toisella puolella taas olemme me, jotka haluamme yhteiskuntaan oikeita muutoksia. Me, jotka jo vuosia olemme vaatineet yritystukien poistamista, ympäristöhaittojen verottamista, yrityksille aitoa taloudellista vastuuta aiheuttamistaan tuhoista.
...
Eilen Mykkänen, Vanhanen ja Rinne toistelivat kuin yhdestä suusta, että muutos täytyy tehdä hitaasti - käytännössä niin, että fossiilisten tukemista ja käyttöä vähennettäisiin asteittain neljän seuraavan hallituksen aikana, hiilinielujen tuhoamista jatkettaisiin maltillisesti, turve ajettaisiin alas vasta sitten joskus, jne.
Valitettavasti tiedämme mitä tällainen lupailu tarkoittaa. Me näimme, miten yritystukia leikattiin tämänkin hallituksen toimesta, kun olihan se hallitusohjelmaan kirjattu - leikkauksia mietittiin hetki ja sitten vain jätettiin leikkaamatta. Ei uskallettu keikuttaa venettä sitten yhtään.
Ja kyllä, kyllä päättäjämme tiesivät jo vuosia sitten, mitä tarvitsisi tehdä. Suomi on sitoutunut Pariisin sopimukseen, ja hallitus on kyllä kuullut asiantuntijoita näissä hommissa. Heille on kerrottu, mutta he eivät ole valmiita tekemään mitään - koska heidän suosionsa riippuu siitä, että eivät tee. Samoin heidän osakesalkkujensa arvo. Myös AY-liikkeen rahasto- sun muiden sijoitusten.
Mukavampaa on nyt nostattaa vaikka pientä kärhämää työmarkkinoilla, siitä ei seuraa mitään mutta sillä saadaan otsikoita, siitä voidaan pitää palopuheita eduskunnassa, ja sivussa huutelevat Vartiaiset sun muut trollit, joilla ei edes ole mitään muuta virkaa kuin huutelu, palkitaan taas uudella vartilla julkisuudessa.
Tätä samaa näiltä Suomen politiikan mammuteilta on luvassa tulevaisuudessakin; miksi muuttaa tänään mitään, minkä voisi muuttaa huomenna?
Neljän hallituksen kuluttua. Miettikääpä sitä hetki. Meillä nimittäin ei ole varaa odottaa enää edes yhden hallituksen ajan. Seuraavan olisi osuttava nappiin.
Onko uhkana vastakkainasettelu ilmastokysymyksessä?
Joidenkin mielestä nyt jos koskaan olisi vältettävä identiteettipolitikointia. Vaikeaa se vaan on, kun jakolinja on noinkin selkeä - vanhat ja vanhoilliset keskenään diilailijat vs. pienet ja pienehköt, nuoremmat ja tuoreemmat puolueet.
Onneksi ilmastonmuutoksen suoranaiset kieltäjät ovat yhteiskunnassamme heikoilla. Kyllä kaikki päättäjämme ihan varmasti IPCC:n löydöksiin uskovat - monet vain eivät haluaisi tehdä ensimmäisinä mitään. Etteivät sidosryhmät pettyisi.
Kun hiilivoima ja turpeen nosto lopulta kielletään EU:n toimesta, syy siitä saadaan sentään sälytettyä Brysselin herroille - ja silloinkin toimenpiteissä vitkutellaan varmasti. Tämä on ongelma: oikeasti meidän pitäisi olla edelläkävijöitä ja painostaa myös sitä Brysseliä. Ja ensi vuonna me olemme EU:n puheenjohtajamaa, joten vaikuttamisen aika on juuri nyt!
Ei ole onneksi uskottavaa, että varsinaiset ilmastodenialistit pääsisivät Suomessa valtaan, kuten vaikkapa Yhdysvalloissa. Täällä persuistakin tuli vain hetkeksi melkein-suuri puolue, kun Soini päästi rasistit oikein möyhöämään - mutta pahimmillaankin rasismia (ja siihen elimellisesti liittyviä ilmiöitä) kannatti, tai sieti, vain noin yksi viidestä äänestämään vaivautuneesta.
Mutta mistään puolueesta ei täällä tule suuri sillä, jos päästää pehmeitä puhuvat denialistit ääneen nykyisten sään vaihteluiden ja ääri-ilmiöiden keskellä.
Oikea vaara ovat kuitenkin ne, jotka lupaavat tehdä jotain ilmaston hyväksi, mutta eivät ole oikeasti valmiita tekemään. Ne, jotka lupailevat asioita vaaliteltoilla ja vieläpä kirjaavat tekoja hallitusohjelmaan, mutta jättävät tekemättä. Ja sitten, pahimmillaan, vieläpä tekevät aivan päinvastoin.
...
Kuvissa on joitain satunnaisia kylttejä ja ihmisiä, joihin törmäsin lauantaina. Koetin valita parhaat otokset mutta kamerani on peruna, sori siitä.
...
Piraattipuolueen ympäristöohjelmaan voit tutustua täällä. Tulemme täydentämään sitä lähiaikoina; puolueessamme on vahva konsensus tieteen puolesta ja mm. yritystukia vastaan; kannattamattoman ja haitallisen liiketoiminnan on parempi loppua ajoissa. Parempaan energian, ruoan ja muiden hyödykkeiden tuotantoon siirrytään avoimuutta ja vastuuta lisäten, mm. hiili- ja muiden haittaverojen kautta.