Miten työnhakusi ja kenties osaamistasi edistävät työllisyystoimenpiteesi edistyvät ex-kansanedustaja Kärnä?
Nappia painaessasi ja kannanotoissasi olet puolustanut milloin aktiivimallia ja milloin taistellut kannustinloukkoja vastaan. Työsi kansanedustajana on loppunut tovi sitten ja nyt esimerkillisenä ihmisenä voisit kertoa, miten itse olet toiminut töiden loputtua. Tänään päivitit kertomuksen metsällä käytyäsi - vaikka kalastajana ja vaeltajana sitä arvostankin, niin mieleeni samalla tuli joitain kysymyksiä. Tätä maatahan johdetaan esimerkillä ja taustasi rajavartiostosta sitä vielä vahvistaa.
Olet nyt harvinaisessa tilanteessa eli työttömäksi joutunut kansanedustaja. Kaikki puolustamasi poliittiset tavoitteet ovat olleet sellaisia, jotka minimoivat työttömyysjan ja ne saattaisivat ihmisen mahdollisimman nopeasti tekemään jotain työtä. Oletko nyt tekemässä näin itse?
Eläthän nyt tämän esimerkin mukaan etkä vain nauti saavutetuista eduista? Ethän vaan ole kannustinloukkujen uhri?
Joukkoja johdetaan edestä - kerrohan miten sen teet.