Ylen julkaisema kysely räjäytti käyntiiin kuuman aluepoliittisen keskustelun. Maahan lyödylle keskustalle tämän on lottovoitto ja viimeinen oljenkorsi nostaa profiilia perinteisen äänestäjäkuntansa silmissä.
Mielenkiintoiseksi keskustelun tekee se, että kuluneella hallituskaudella keskusta ei ole eväänsä lotkauttanut aktiivisen aluepolitiikan eteen. Ei ihme, että kuntaministeri Vehviläinen tyytyy jakamaan kyselyä koskevan uutisen twitterissä todeten ”kyllä kansa tietää”. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan kannanotto on lähes yhtä ympäripyöreä toive, että ”julkisia palveluja on tarjolla eri puolilla Suomea”. Antille tosin pisteet siitä, että ei ole katteettomia aiemmin lupaillutkaan.
Kansanedustaja Pekkarinen sentään jo heittää epäsuorasti kritiikkiä hallituksen suuntaan: ”aluekehityksen koko kuvan kannalta olennaista olisi keskittyä siihen, sallitaanko sen tapahtua hallitsemattomasti niin kuin nyt on tapahtunut”. (Demokraatti 30.7.2018)
Keskustan kiemurtelu ei ole mitenkään yllättävää. Aina oppositiossa ollessaan puolue on muistuttanut istuvaa hallitusta maaseudun ja alueiden kehitystarpeista terrierin lailla. Aina keskustapuolueen omalla hallituskaudella on puheet kuitenkin piilotettu maton alle, varsinkin nyt Sipilän hallituksessa ei aluepolitiikka -sanaa ole viljelty. Päinvastoin, on lisätty tietoisesti markkinoiden määräysvaltaa kaikilla elämänalueilla. Ihmeen pitkään perinteinen keskustaväki on pysynyt kehityksestä hiljaa.
Nykyisenä ”etelän hedelmänä” voin nyt tunnustaa kuinka monta kertaa tämä keskustan takinkääntöpolitiikka kismitti 12 vuoden kansanedustaja -aikanani Pohjois -Karjalassa. Kepu löi SDP:tä kuin vierasta sikaa, mutta kukaan ei saanut kysyä mitä kepu itse sai hallitusvallassa ollessaan aikaan?
Olen nyt hiukan ilkeä ja totean, että ”muunnellun totuuden” puhuminen aluepolitiikassa pitää lopettaa. On aika vaatia myös keskustapuolueelta vastuuta ja totuuden puhumista. Samalla on myös aika määritellä miten Suomea tullaan kehittämään. Tähän tarvitaan parlamentaarista konsensusta sekä tieteellistä ajattelua pohjaksi.
Erityisesti olisi tarve määritellä palveluvyöhykerajat. Näin ihminen tietää mitä palveluja on mahdollisuus odottaa missäkin osaa maata asuessaan. On aivan turha aina vaalien alla uskotella, että joka niemessä ja notkossa tullaan asumaan ja olisi tulevaisuudessa yhtäläinen palvelutaso.
Toinen asia, joka pitäisi selkeästi parlamentaarisesti määritellä, on strateginen liikennepolitiikka. Näin tärkeässä asiassa ei päätösvaltaa pidä jättää liikenne -ja viestintäministeriön virkamiehille, vaan poliitikkojen tulee uskaltaa ottaa kanta mitä liikennemuotoja milläkin alueella kehitetään ja kuinka laaja on tulevaisuuden liikenneverkko. Rakennettaisiinko oikeasti nopeat raideyhteyden kaikkiin maakuntakeskuksiin ja lakkautettaisiin maan sisäinen henkilölentoliikenne? Tämä olisi myös vahva ympäristöpoliittinen ratkaisu.
Kun kaikkea ei voi saada kaikkialle, on priorisoitava mitä ainakin on saatava kaikkialla. Siitä voidaan lähteä liikkeelle tarkastelemaan elinvoiman vahvistamista maakunnissa sekä ihmisten välisen tasa -arvon turvaamisessa. Joensuu, Kuopio, Savonlinna, Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi, Vaasa, Kokkola, Pori kannattelevat alueidensa kehitystä. Niiden aseman turvaamisesta on pääasiassa kiinni ”säilyykö koko Suomi asuttuna”!
Säde Tahvanainen
-osaaja-