Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Sote-soppa kiehuu - mitä tekee Jan Vapaavuori?

$
0
0

Juha Sipilä (kesk.) sanoi eilen Ylen A-studiossa, että hallituksen on harkittava tiedonantoa ja oman luottamuksensa mittaamista, jos sote-uudistus viivästyy vuodella.

Tänään pääministerillä oli toisenlainen viesti. Sipilä haluaa hallituspuolueiden eduskuntaryhmiltä tuen uudistukselle ja suurelle salille hän tekee pääministerin ilmoituksen uudistuksesta.

Ilmoitus ei kuitenkaan pidä sisällään eduskunnan luottamusäänestystä. Sipilä perusteli näkemystään tiukoilla aikatauluilla.

Luottamuksen mittaaminen suuressa salissa (luottamusäänestys) olisi tarvittu, että olisi nähty kuka vielä tukee hallituksen sote-sekoilua.

Ilmeisesti hallitus olisi saanut niukan luottamuksen muutaman äänen erolla, mutta yksittäisten kansanedustajien äänestyskäyttäytyminen olisi ollut kiinnostavaa nähdä. Nyt jäi näkemättä miten oman vaalipiirini kansanedustajat olisivat äänestäneet. Äänestäjän kuluttajansuojan kannalta luottamusäänestys olisi ollut hyvä mittari seuraavia eduskuntavaaleja varten.

Sote-uudistukseen on ratkaisu: Hoidetaan kuntoon asiat jotka eivät toimi, ei hajoteta toimivaa. Emme tarvitse uutta hallintotasoa, vaan lisää lääkäreitä ja hoitajia. Emme tarvitse lisääntyvää byrokratiaa. Emme tarvitse maakuntien pääkeskuksiin kasaantuvaa keskittämispolitiikkaa.

Sipilän hallituksen ajamassa sote-maakunta-uudistuksessa valtiovalta antaa maakunnalle rahat palvelujen järjestämiseen. Tavoitteena on kustannusten nousun hillintä. Valtion sanelema säästäminen pakottaa keskittämään palvelut maakuntien pääkeskuksiin. Maaseudun sairaaloita ja sote-keskuksia ajetaan alas. Maakunnan tiukka rahoitusraami johtaa maksujen korotuksiin. Säästöpäätökset kohdistetaan perusturvaan, hoitajamitoitukseen ja vanhushoivaan.

Sote-maakunta-uudistus on syönyt keskustan kannatusta. Aivan väärä olettamus on se, että uudistuksen valmiiksi saaminen johtaa kannatuksen nousuun. Juha Sipilän keskustavetoisen hallituksen politiikka johtaa maakuntakeskusten Suomeen, missä ei ole enää ainakaan sinipuna-Suomessa tilaa maaseutukunnille.

Maakuntavaaleissa maakunnan suurin kaupunki saa hallintoon eniten edustajia, muutamassa maakunnassa enemmistön, pienemmät kunnat eivät saa yhtään edustajaa. Keskusvaltaisuuden periaate tässä hyvin toteutuu.

Sote-maakunta-uudistus on alkanut näkymään myös kokoomuksen kannatusluvuissa. Gallupeissa SDP on kiilannut rinnalle ja jopa edelle. 1990-luvulla alkaneen käytännön mukaan suurin puolue on saanut pääministerin paikan. Saattaa olla, että pääministerin paikan saamiseen kokoomus tarvitsee Jan Vapaavuoren vetoapua. Vapaavuori ei kannata Sipilän hallituksen sote-maakunta-uudistusta.

Eduskuntavaaliehdokkaana ollessaan Vapaavuori voi saada Helsingin kaupungista satatuhatta ääntä. Vapaavuoren vetoavulla kokoomuksella on mahdollisuus saada ne ratkaisevat kansanedustajan paikat, jotka se tarvitsee SDP:n ohittamiseen. Mutta mitä tekee Jan Vapaavuori?

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles