Soteuudistuksen tarkoituksena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja vahvistamalla julkisen sektorin sote-palveluja, luomalla saumattomia palveluketjuja sekä turvaamalla lääkäreiden, sairaanhoitajien ja muiden sote-ammattilaisten riittävyys. Julkisen talouden näkökulmasta tärkeintä on hillitä sote-kustannusten kasvua.
Ei olekaan ihme, että uudistuksen toteuttamistarpeesta vallitsee laaja yksimielisyys. Uudistusta nyt vastustavat ovat itsekin sitä mieltä, että nykypohjalla ei voida jatkaa. Vastustajat eivät ole onnistuneet esittämään yhtäkään uskottavaa, saati perustuslaillista, vaihtoehtoa nyt käsittelyssä olevalle mallille.
On hyvin hämmentävää, että uudistuksen vastavoimat kritisoivat tällä hetkellä erityisesti 18 maakuntaa ja väittävät, että kyseessä olisi ”keskustan vallan betonoiminen” ja ”hallintohimmelien luominen”. Kuinka tämä voi olla mahdollista, kun edellisellä vaalikaudella nykyinen oppositio yritti itse toteuttaa sote-uudistusta noin 70 kunnan pohjalta? Tai miten keskusta voi betonoida valtaansa, kun maakuntapäättäjät valitaan vapailla vaaleilla? Jos keskusta todella haluaisi varmistaa maksimaalisen valtansa, se pitäisi jääräpäisesti kiinni kuntapohjaisesta järjestelmästä. Me olemme kuitenkin valmiita uudistamaan kansakunnan parhaaksi.
Maakunnissa on samalla tavoin luja tahto uudistuksen toteuttamiselle ja yli 10 vuotta jatkuneen epätietoisuuden lopettamiselle. Jos kokoomus nyt päättää todella kaataa uudistuksen omilla valtapoliittisilla perusteillaan, koska valinnanvapautta on nyt todennäköisesti porrastettava, kantavat he siitä myös toivon mukaan raskaimman mahdollisen vastuun. Poliitikkojen tehtävä on päättää asioista ja uudistuksen kaataminen puolestaan tarkoittaa päättämättömyyttä.
Mikäli soteuudistus nyt kaatuu, ovat suurin voittaja yksityiset terveysyritykset. Suurin häviäjä puolestaan on julkinen terveydenhuolto. Uudistuksen onnistumisen määrittää maakunnallinen toimeenpano, jolle tämä lainsäädäntö luo puitteet. On täysin selvää, että valmista ei tule kerralla, vaan kehittämistyötä on jatkettava tulevina vuosina ja tehtävä myös poliittisia linjauksia, joiden aika on tulevissa eduskuntavaaleissa.
Edellinen yhtä suuri uudistus kuin tämä oli muuten yhtenäisen peruskoulun perustaminen 70-luvulla. Tuolloin oikeistopuolueet vastustivat uudistusta ja ratkaisijaksi nousi lopulta keskusta. Jos ilmapiiri olisi ollut sama kuin nykyään on perusteltua kysyä, olisiko peruskoulua lopulta koskaan syntynyt? Ehkä ei. Pian nähdään kenen kantti lopulta kestää ja uskaltavatko puolueet sekä kansanedustajat asettaa kansakunnan parhaan poliittisen etunsa edelle. Samalla on hyvä muistutella, että hyvä demokraattinen päätös on sellainen, johon kaikki ovat mahdollisimman vähän tyytymättömiä.