Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Keskusta ja Tiilikainen omakotiasujan kimpussa

$
0
0

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on ottanut huolestuttavan kannan kehäkolmosen ulkopuolella asuvan tavallisen suomalaisen näkökulmasta. Ministerin mukaan EU:n on entisestäänkin kiristettävä ilmastotoimiaan ja hän kertoo ylpeänä ehdottavansa eurooppalaisille kollegoilleen päästökaupan laajentamista kiinteistökohtaiseen lämmitykseen.

Olen tästä keinosta täysin eri mieltä. Taas työnnetään maailmoja syleilevän ilmastopolitiikan hintalappu tavallisen suomalaisen omakotitalossa asuvan kouraan. Päästökaupasta hyötyvät Itäisen Euroopan maat - taas kerran me maksamme muiden laskut. Eläkeläiset, nuoret ja työssäkäyvät maksavat.

Tämä ei ole ensimmäinen Suomelle haitallinen asia, jota Tiilikainen on esittänyt tai mihin muun esittämänä myöntynyt. Koko Pariisin sopimus tavoitteineen on Suomelle kohtuuton ja vahingollinen. Ympäristöasiansa hyvin hoitanutta maatamme rankaistaan jatkuvasti lisää, samaan aikaan enemmän saastuttavat voivat saastuttaa kaikessa rauhassa.

Myös kansallisella tasolla keskusta toimii jostain syystä maakuntien asukkaita vastaan. Jätevesiasetus toi monelle ison laskun jätevesiremontista jo vuosia sitten – rahat niistä käärivät jopa keskustan johtopoliitikkojen omistamat firmat. Asetus ei vieläkään ole täysin voimassa, vaan reilun vuoden kuluessa useat saavat odottamattoman laskun sen johdosta.

Perussuomalaisten linja on täysin toisenlainen. Me emme suostu asumisen hinnan korotuksiin, vaan mielestämme asumista tulee suorastaan halpuuttaa. Esityksemme mukaan mm. lämmityspolttoaineiden veronkorotus tulisi perua ja asettaa uusi entistä tiukempi katto voitolle, jota jakeluyhtiöt voivat ottaa sähkön siirtohinnoista. Asuminen on perustarve, johon kaikilla on oltava varaa.

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles