Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Paperijoutsen

$
0
0

Luottamushenkilöt saavat kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin. Pari viikkoa sitten tuli kutsu Lohjan keskustalaisten järjestämään tilaisuuteen. Ohjelmassa oli esityksiä innovaatiosta, yrittämisestä, taloudesta, ym. Yksi tilaisuuden pääpuhujista oli elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Aihe oli kiinnostava ja tilaisuus oli sopivasti kahden työvelvollisuuden välissä. Myönnän kuitenkin, että ilman muuta, oli vaikea lähteä mukaan. Lähdin silti ja tein oikein koska tilaisuudessa puhuttiin tärkeistä asioista. 

Eri näkökulmista puhuttiin maan nykyisestä taloudellisesta tilanteesta, tulevaisuuden näkymistä ja yhdestä uudesta lohjalaisesta järjestöstä, jonka tarkoituksena on kannustaa lohjalaisia innovoimaan ja yrittämään. Paikalla oli myös yksi uusi yrittäjä esittelemässä yrityksensä.

Tilaisuudesta jäi myös kaunis muisto. Parin tuolin päässä, josta itse istuin oli mies yksin. Tiedätte mitä tarkoitan, kun joku istuu ja haluaa olla rauhassa yksin. 

Tämä mies teki omilla kätösillä paperista jotakin. Katsoin välillä mitä ja miten hän teki sen. Kun työnsä oli valmis, hän ojensi origamityönsä minulle. Kysyin siinä epäuskoisena, että onko minulle? Vastauksensa oli kyllä. Nyt olen iloinen paperijoutsenen omistaja. Kiitos sen antajalle!

Paperijoutsen on kaunis, yhtä kaunis kuin ajatus toiselle, tuntemattomallekin ihmiselle, ilon antamisesta. Ennakkoluulot ovat joskus vain jarruja, hidasteita kanssakäymisessä. Kuvittele nyt jos osallistuisimme eri puolueiden tapahtumiin ennakkoluulottomasti. Ehkä oppisimme jotakin uutta. Minä opin. Kiitos siis Lohjan keskustalaisille tilaisuudesta ja kutsusta!

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles