Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Keskustan mietinnän paikka

$
0
0

Tasavallan presidentti nimitti 29. toukokuuta 2015 pääministeri Juha Sipilän johdolla toimivan Suomen Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen yhteistyöhallituksen. Muodollisesti hallitus jatkaa työskentelyään, vaikka Perussuomalaiset ovat siirtyneet oppositioon ja puolueen aikanaan nimeämät ministerit jatkavat hallituksessa siitä irroittautuneen Sinisen eduskuntaryhmän nimissä.

Tämä katsottiin mahdolliseksi sillä perusteella, että seitsemäntoista perussuomalaisten listoilta eduskuntaan valittua kansanedustajaa irtautui omaksi eduskuntaryhmäkseen. Pääministeri tulkitsi tuolloin – tasavallan presidentin kannasta poiketen -, ettei eronpyyntö olisi välttämätön.

Tulkinta oli jo tuolloin kyseenalainen. Nyt se on vielä enemmän sitä varsinkin sen vuoksi, että mielipidetutkimuksissa viiden ministerin voimin hallituksessa mukana olevan Sinisten kannatus jää vain yhden-kahden prosentin tasolle.

Tietysti voidaan väittää ministereillä olevan takanaan seitsemäntoista vaaleilla valitun kansanedustajan kannatus. He ovat kuitenkin päässeet eduskuntaan toisen puolueen eli perussuomalaisten listoilta. Siten heillä ei ole ryhmänä mitään varsinaista demokraattista mandaattia, kuten ei ministereilläkään.

Ehdottomasti loogisempaa olisi ollut hallituksen hajoittaminen sen jälkeen kun muut hallituspuolueet olivat todenneet yhteistyön jatkon Perussuomalaisten kanssa mahdottomaksi. Myös perussuomalaisten ministerien olisi tullut jättää paikkansa oma-aloitteisesti.

Tuolloin vaihtoehdoiksi olisivat jääneet joko uudet hallitusneuvottelut tai eduskunnan hajoittaminen ja uusien vaalien järjestäminen. Perussuomalaisista lähteneiden ministereiden ja kansanedustajien olisi itse asiassa kannattanut pyrkiä nimenomaan uusiin vaaleihin, jolloin he olisivat voineet pyrkiä vaalin jälkeisiin hallitusneuvotteluihin aidon demokraattisen mandaatin  pohjalta.

Sen paremmin tasavallan presidentin, eduskunnan kuin oikeuskanslerinkaan ei olisi tullut päästää pääministeriä toimimaan niin mielivaltaisesti ja demokratian periaatteiden vastaisesti kuin hänen nyt toivon mukaan jo ymmärretään menetelleen.

Kyse ei ole vain hallituksen työskentelyn jatkamisesta aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut yhden mukana olleen puolueen oppositioon siirtymisestä huolimatta. Kyse on myös siitä arvottomasta näytelmästä, jonka pääministeri järjesti matkaamalla kohti Naantalia muka jättämään hallituksen eronpyyntöä. Ja siitä ilmiselvän harhaanjohtavasta kuvasta, jonka pääministeri on antanut eduskunnalle ja julkisuudelle hänen ja Perussuomalaisista irtautuneen ryhmän välisestä yhteydenpidosta tehtyä ratkaisua valmisteltaessa.

Pääministerin käyttäytyminen viestii ikävällä tavalla demokratian näkemisestä lähinnä rasitteena, jonka ei pidä antaa häiritä liiaksi varsinaista asioiden hoitamista. Olisihan se paljon helpompaa, jos vaaleja ei tarvitsisi järjestää ollenkaan! Ei sellaisia ole yritysmaailmassakaan.

Keskustapuoluelaisten on nyt korkea aika miettiä, millaisen arvopohjan varassa he haluavat puoluettaan johdettavan.

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles