Valtiosihteeri Samuli Virtasen 'muilutus' pääministerin virka-asunnolta on vain yksi kohtaus tässä kuukausia jatkuneessa farssissa, jossa epäpätevät näyttelijät koheltavat yksi toisensa jälkeen lopulta kompastuen omiin nokkeluuksiinsa.
Ei savua ilman tulta; jo ennen Perussuomalaisten puoluekokousta saimme lukea hallituksen muiden osapuolien saaneen tietoa mahdollisesta Perussuomalaisten jakaantumisesta ja siitä seuraavasta uudesta eduskuntaryhmästä vaikka Timo Soini kovasti vakuuttikin ettei ole Juudas, eikä myöskään muut hallituspuolueet myöntäneet tietävänsä asioista yhtään mitään.
Juha Sipiläkin osoitti olevansa hyvä tarinankertoja väittäessään, että koko juttu on vain mielikuvituksen tuotetta, että mistään ei ole sovittu eikä tällaista edes voisi ajatellakaan. Kaikki, mitä on sanottu ja tehty, kun niputetaan yhteen niin siitä todellakin muodostuu mielikuvituksellinen tarina. Niin uskomaton, että sen voisi luulla olevankin käsikirjoitettu, ja sitä se nimenomaan olikin: ennaltasovittu näytelmä.
Tänään tämä farssi sai yhden takauman lisää, kun Tiina Elovaara myönsi valtiosihteerin matkanneen täysin laillisesti auton takakontissa salaa katseilta, ettei edellä kerrotusta vain vuotaisi medialle eikä kansalle yhtään mitään. Elovaara myös kiistää sen, että jotain olisi etukäteen sovittu. Hän ei ehkä ollut alkuvaiheessa tietoinen suunnitelmista kun käsikirjoitusta hiottiin Soinin ja Sipilän (ehkä Orponkin) kanssa; näyttelijäthän ei ollut vielä tiedossa?
Perätilasynnytys on yleensä vakava asia. Synnyttäjä voi valita tilanteen niin salliessa joko sektion tai alapääsynnytyksen. Tämän hallituksen syntymä voi olla lähtöisin tästä perätilamatkustamisesta ja siinä tuli valituksi molemmat vaihtoehdot; hallitus leikattiin ja koko homma oli ihan perseestä.