Alla linkki vuosi sitten kirjoittamaani blogiin..
http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217198-oluen-pitka-tie-kaupan-hyl...
Kirjoitan samasta asiasta uuden blogin tänään lisäämällä sen otsikkoon vain kysymysmerkin. Kysymyksessähän oli hallituksen yhdessä 19.05.2016 hyväksymä uusi alkoholilaki. Sen oli tarkoitus olla voimassa jo tämän vuoden alusta, keskustalaisen ministerin (Juha Rehula) vastuulla oleva lakiuudistus ei kuitenkaan ole hallituksen sopimuksesta huolimatta edennyt. Osa Keskustan kansanedustajista on avoimessa kapinassa lakia vastaan, vaikka hallitus on asiasta yhdessä sopinut, ja vaatii lain uudelleen avaamista.
Sipilän hallituksen kärkihankkeisiin kuului sääntelyn purkaminen. Tämä alkoholilain sovitun uudistuksen toteuttamatta jättäminen ei kerro kovin hyvää Keskustan kyvystä hallituksen yhdessä sopimien lakiuudistusten toteuttamisessa.
Lisäksi koko uusi alkoholilakikin on vain pieni askel, mutta oikeaan suuntainen. Kaupasta saatavien alkoholijuomien alkoholipitoisuus on kasvamassa vain 4,7:stä prosentista 5,5%:in. Kyllä Keskustalla hallituksessa olisi tärkeämpääkin tekemistä hallituksessa kuin kinata 0,8 %-yksiköstä.