Ihan kuin Suomessa riehuisi sosiaalinen epidemia. Mielipidekirjoittajat ja maan arvostetuimman sanomalehden toimittajat vaikuttavat sairastuneen vakavaan tyttö-poika-bakteeritautiin. Vilkaisu Hesarin otsikoihin kertoo enemmän kuin tarpeeksi:
– Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille!
– Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”
– En halua olla sukupuolineutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit
Eräässä mielipidekirjoituksessa valinnaisainetarjonnasta huolestunut isä toivoi uusia valinnaisaineita lapsensa kouluun:
– Missä ovat tietokoneisiin liittyvät aineet, kuten pelinkehittäminen ja ohjelmointi, tai puu- tai metallityöt, mopojen rassaaminen tai taideaineena vaikkapa graffitimaalaus tai vain tavallinen maalaustyö ja kodin peruskunnossapidon pikku askareet?
On hienoa, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa hyvinvoinnista. Perusteluna voisi helposti käyttää sitä, että mahdollisimman suurelle joukolle yksilöitä tarjottaisiin mahdollisuus löytää mieluisa valinnaisaine. Mutta sen sijaan isä perusteli valinnaisainetarjonnan lisäämistä tällä tavalla:
– Nyt valittavana oli kotitaloudesta parikin vaihtoehtoa, ilmaisutaitoa, käsitöitä (ei metalli- tai puutyötä) sekä liikuntaa. Mitä mainituista aineista pääosa pojista valitsisi? Ei mitään!
Isä antoi viestillään välillisesti ymmärtää, että esimerkiksi pelinkehittäminen, ohjelmointi tai mopojen rassaaminen olisivat lähestulkoon automaattisesti ”tyttöjä” enemmän ”poikien” suosiossa. Oppiaineet perustettaisiin "poikien" viihtymistä varten. Niitä siis pidetään ”poikien juttuina”.
Miksi kouluihin pitäisi perustaa ”poikia” varten moponrassausoppiaine? Sukupuolet eivät elä tai hengitä, toisin kuin ihmiset.
Sukupuolet eivät tunne, ihmiset tuntevat. Sukupuolet eivät tahdo, yksilöt tahtovat.
Sukupuoli on vain yksilön yksi ominaisuus monien joukossa, siinä missä silmien tai hiusten väri. ”Poikien” oppimisvaikeudet ovat lähtöisin sukupuolen sijaan yksilöiden vaikeuksista. Se, että jotain ominaisuutta esiintyy enemmän yhdessä kuin toisessa vertailujoukossa, ei tarkoita, että itse ongelmalla olisi mitään tekemistä sukupuolen kanssa.
Jotkut vetoavat siihen, että ”pojat nyt vain ovat poikia”. Toisin sanoen ”pojat” eläisivät valtavan maskuliinisen kulttuurin varjon alla. Jokaisessa yhteisössä on oma kulttuurinsa ja toimintatapansa. En oikein usko, että kukaan ”poika” kuuluisi pelkästään yhden – maskuliinisen – kulttuurin vaikutuspiiriin. Yksi yhteisö on konservatiivisempi, toinen liberaalimpi. Monesti ”poikamaisuus” on yhden tarpeettoman vaikutusvaltaiseksi muodostuneen yhteisön jäseniinsä kohdistamaa painetta käyttäytyä jollakin tavalla.
Aikuisten maailmassa tällainen yhteisö on muun muassa jo mainittukin pörssiklubi. Pörssiklubi kuitenkin edustaa ”miesten” sijaan puhtaasti omaa miesihannettaan. Se on pienen, mutta sitäkin äänekkäämmän joukon juttu. Pieni piiri pyörii, mutta kaikki eivät tosiaankaan siinä hyöri.
Ylelle aikoinaan haastattelun antanut pörssiklubin johtaja Michael Nymankin kertoi:
– Jäsenen täytyy olla mielenkiintoinen ihminen, joka oletettavasti myös käyttää klubin palveluja. Ihminen, josta tavalla tai toisella me ja kanssaveljet voimme hyötyä.
Jo esikoulussa inhosin eskariopejen ja yhteisön tekemiä lokerointeja. Kun ”pojat” rikkoivat muurahaispesiä tai kilpailivat naurettavista asioista, vietin aikaa muiden kanssa. Leikin nukeilla vähintään yhtä paljon kuin autoilla. Inhosin värityskuvia, koska halusin piirtää omat viivani paperille.
Voisiko yhteiskuntamme vihdoin kasvaa aikuiseksi? Aikuismaisiksi asia-argumenteiksi verhotun hihittelyn sijaan kohdeltaisiin ihmisiä ihmisinä, yksilöitä yksilöinä.
Sillä sukupuolella ei ole väliä. Me olemme yksilöitä.