Miksi ministerimäärää tulisi lisätä? Miksi pääministeri vastustaa EU:n kehittämistä eri tahtiin?
Olisin todella yllättynyt, jos muiden hallituspuolueiden johdot, eivät olisi tienneet Soinin erosta, halusta jatkaa ulkoministerinä ja suunnitelmasta junailla Sampo Terho seuraavaksi perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Epäilen, että lupa Sipilältä ja Orpolta on haettu hyvissä ajoin.
Miksi arvelen näin, ministerien lisäämistä tarvitaan, jotta Soinin ulkoministerin paikka säilyisi ja Terholle löytyisi paikka. Muut puolueet saattaisivat hyötyä tästä, siten antamalla paikan hallituksessa nousevalle kyvylle tyyliin Lepomäki tai täysinpalvelleelle seniorille tyyliin Pekkarinen.
Myönnytys paikkojen lisääminen olisi lähinnä yritystaustaiselle Sipilälle, joka aikanaan piti ministerien karsimista osoituksena kyvyistään hallituksen muodostajana.
Minusta vakavampi juttu on tuo eritahtisuuden vastustaminen, jota Sipilä on Suomen linjaksi esittänyt. Tasavallan Presidentti ja pääministeri näkyvät tässä asiassa olevan eri linjoilla. Epäilen, että Sipilän linjaus johtuu enemmän hallituspohjasta, kuin mistään muusta. Minun on vaikea uskoa, että pääministerimme on ajatellut hakeutua EU-politiikassa Unkarin ja Puolan linjalle. Tämä EU- kannanotto on paljon vakavampi asia kuin muutama ministeri sinne tai tänne.
Sipilän kanta tulee ymmärrettäväksi, jos ajatellaan hallituspuolueen puheenjohtajaksi tulevan henkilön, joka korottaa profiiliaan EU:sta eroamisen ottamisen vaaliteemakseen ja jonka pakolaispoliittiset linjaukset ovat vähintään sävyltään puolalaisten ja unkarilaisten kaltaisia. EU:n kehittämisen pysäyttäminen linjana on perussuomalaisia mielistelevä ajatus. Luulen kuitenkin, että Sipilä joutuu kääntämään takkinsa tässä asiassa.
Tämä saattaa vaikuttaa salaliittoteorialta ja sitähän se ilman todisteita onkin, mutta maan tavat ja pienet piirit antavat aihetta arvella.