Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Tiilikainen aikoo bernerit: asoasukkaat kadulle ja talot lihoiksi

$
0
0

Ympäristöministeriö julkisti 23.2.2017 esityksen uudeksi asumisoikeuslaiksi. Se on asumisoikeustalojen, eli asojen, asukkaille tylyä luettavaa. Asukkaiden oikeussuoja on vuodesta 1990 voimassa olleessa asumismuodossa ollut tähänkin saakka heikko. Tämä epäkohta on johtanut korkeisiin asumiskustannuksiin. Asukkaiden rahat ja valtion lainoitus on pumpattu muutaman etuoikeusaseman saaneen kiinteistöpelurin taskuun.

 

http://asumisoikeus.guru/

 

Asumisoikeusasukkaiden oikeussuojan puutteet ovat asoyhtiöissä johtaneet moraalikatoon, kiinteistöpelureiden huippuvoittoihin ilman että näiden on tarvinnut ottaa omaa riskiä. Esimerkiksi suurimman asumisoikeusyhtiön Asokotien liikevoittoprosentti 2014 oli 35%. Se on kaksi kertaa suurempi kuin kiinteistösijoitustoimialalla yleensä, mukaan lukien vapailla markkinoilla toimivat sijoitusyhtiöt.

 

Huippuvoittoja on tehty keräämällä ylikorkeita vastikkeita asukkailta. Niillä on Asokotien osakkeenomistajien - mm. Vuokralaiset VKL ry:n - varallisuutta lisätty kolmessa vuodessa 2012-2015 yli 60 miljoonaa euroa. Samalla osakkeenomistajien sijoitus yhtiöön on ollut vain reilun miljoonan. Vailla kaikkea kotiaan koskevaa päätösvaltaa olevien asukkaiden riskisijoitukset Asokotien omaan pääomaan ovat puolestaan yli 160 miljoonaa euroa.

 

Moraalikato, päätösvallan puuttuminen omistajayhtiöiden omat pääomat ja kulut maksavilta asukkailta, on johtanut asumisoikeusjärjestelmässä huonoon hallintoon ja asukkaiden rahastukseen. Asumisoikeuslain uudistamisen odotettiin korjaavan tämän hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta mädättävän epäkohdan. Toisin on käymässä.

 

Ympäristöministeriön nyt julkistamassa lakiesityksessä ollaan romuttamassa asoasukkaiden ainoa todellinen oikeussuoja: asumisoikeuden ikuisuus. Ministeriö haluaa antaa talojen sijoittajaomistajille oikeuden irtisanoa asukkaat ja myydä talot omistus- tai vuokra-asunnoiksi vapailla markkinoilla.

 

Asukkaille ministeriö tarjoaa "parannuksina" näennäisiä muutoksia asukastoiminnassa, sekä irtisanomisen napsahtaessa mahdollisuuden ostaa oma kotinsa markkinahintaan.

 

Tässä kohdin ajatus pysähtyy ja lakiesityksen lukija tyrmistyy. Asoasukashan on sijoittanut kaikki kotinsa rakentamisen omat pääomat, maksanut asumiskulut, lyhentänyt lainat ja hoitanut korot. Kun talokiinteistön omistaja, joka ei ole taloon sijoittanut senttiäkään, nyt haluaa hänet kadulle pitäisi asukkaan kotinsa säilyttääkseen maksaa tuolle kiinteistöpelurille vielä markkinahinta omasta asunnostaan! Voiko tämä olla enää tästä maailmasta?

 

Kun lakiesitystä lukee lisää, niin tyrmistyskin lisääntyy. Talot omistavat kiinteistösijoittajat saavat esityksen mukaan edelleen hankkia niitä itselleen pilkkahintaan, ns. ARA-hintaan. Tämä tarkoittaa sitä, että he voivat hankkia asoasuntoja jopa muutamalla kymmenellä eurolla per huoneisto.

 

http://www.rakennuslehti.fi/2010/11/perttu-liukku-osti-pilkkahinnalla-enemmiston-asumisoikeusyhtiosta/

 

http://jukkakilpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165310-antti-rinne-rahasti-14-000-asokotia-asukkaat-nuolevat-nappejaan

 

Olen yhdessä Eric Hällströmin kanssa tehnyt asoasukkaiden etujärjestössä Suomen Asumisoikeusasukkaat ry:ssä vapaaehtoistyötä tämän vuosikymmenen ajan asumisoikeusjärjestelmän korjaamiseksi ja nostamiseksi todelliseksi kolmanneksi vaihtoehdoksi omistus- ja vuokra-asumisen rinnalle. Jos Kimmo Tiilikaisen ministeriön esittämä laki säädetään, tämä jää haaveeksi. Sen sijaan toteutuu lopullisesti Ericin jo vuosia sitten ennustama Suuri Puhallus: asoasukkaat kadulle ja talot lihoiksi!

 

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/12/16/asumisoikeusasunnot-suuri-puhallus

 

Asumisoikeuslain uudistaminen on poliittinen kysymys. Sipilän hallitus on vakuuttanut puolustavansa kansalaisten oikeuksia ja hyvinvointia, sekä edistävänsä markkinataloutta. Asumisoikeusjärjestelmän osalta suunta näyttää olevan täysin päinvastainen. Asukkaiden oikeudet pääomasijoittajina poljetaan lokaan, heidän asumisolojaan heikennetään, ja asuntomarkkinoiden kaikkien aikojen suurin jättipotti yritetään lopullisesti ohjata pienelle etuoikeutettujen kiinteistöpelureiden joukolle.

 

Ovatko puolueiden yhteydet näihin pelureihin niin kiinteät, että tällainen järjen ja oikeuden vastainen lakiuudistus halutaan ajaa läpi? Ainakin Keskustapuoleen linkit puhalluksen edusnsaajiin ovat ilmeiset. Puoluetta lähellä olevat säätiöt ovat suuromistajia TA -konsernissa, joka on maan toiseksi suurin asumisoikeusasuntojen omistaja.

 

http://www.hs.fi/talous/art-2000002812314.html

 

Onko asumisoikeusasuntojen Suuren Puhalluksen toteuttaminen vain Keskustapuolueen oma projekti? Onko se Keskustapuolueelle poliittisesti viisas projekti, vaikka näyttäisikin ehkä taloudellisesti houkuttelevalta? Uskooko Helsingissä kunnallisvaaliehdokkaaksi ilmoittautunut ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, että pääkaupungin kymmenien tuhansien asumisoikeusasukkaiden aseman heikentäminen on hyvä avaus vaalikampanjalle?

 

Anne Berner halusi viedä kansalaisilta tiet ja panna heidät rahastusliekaan jos tielle pakosta päätyvät. Nyt Kimmo Tiilikainen näyttää haluavan tehdä bernerit ja pistää asumisoikeusasukkaat kadulle jos nämä eivät suostu rahastusalamaisiksi.

 

Nähtäväksi jää, estävätkö Kokoomus ja Perussuomalaiset ympäristöministeriön valmisteleman asumisoikeuskotien Suuren Puhalluksen?

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles