Quantcast
Channel: Keskusta
Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Helsingin valtapuolueet halventavat demokratiaa

$
0
0

Tuoreimpien tietojen mukaan Helsingin suuret puolueet ovat sulkeneet pienet puolueet pois kaupungin budjettineuvotteluista. Näin kokoomus, vihreät ja demarit kostavat sen, etteivät pienet puolueet ole nöyrtyneet isompien pompoteltavaksi paljon kohua herättäneen yleiskaavan käsittelyssä. Esimerkiksi Helsingin Keskusta on toistuvasti tuonut esille yleiskaavan sisältöön ja ennen kaikkea valmisteltuun liittyneitä kipukohtia.

Keskiviikkona 26.10. valtuuston käsittelyyn tuleva yleiskaava määrittää Helsingin rakentamista ja kehitystä tuleviksi vuosikymmeniksi. Kaavaluonnoksessa esimerkiksi helsinkiläisille tärkeä henkireikä Keskuspuisto halutaan napsia palasiksi. Keskuspuiston ja monien muiden alueiden kohtalo on herättänyt helsinkiläiset vastustamaan monia osia kaavaluonnoksesta.

Nyt ilmi tullut suurten puolueiden suhmurointi on silkkaa demokratian halventamista ja tuulahdus menneiden vuosien kuntapäättämisestä. Kokoomus, vihreät ja demarit ovat ottaneet askeleen, josta on vaikea perääntyä.

Suurten puolueiden tulisi nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja lopettaa kuntalaisille naurettavalta näyttäytyvä kiukuttelu. Helsinkiä pitää rakentaa yhteispelillä, eikä kostomielellä.

Sinipunan ja betonivihreiden touhu ei saa kiitosta. Ensi kevään kuntavaaleissa helsinkiläisillä on mahdollisuus valita itsensä näköiset päättäjät. Tuota tilaisuutta ei missään nimessä kannata jättää käyttämättä.

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 585

Trending Articles