Keskustan puoluekokous Seinäjoella pidettiin viime viikonloppuna. Järjestyksessä tämä oli jo 76. sääntömääräinen Maalaisliitto/Keskustan puoluekokous kansanliikkeemme historian aikana.
Keskustassa puoluekokous on järjestödemokratian voimannäytös. Jokainen pienikin osasto voi lähettää edustajansa kokoukseen. Virallisia kokousedustajia meillä oli tällä kertaa 2182 ja lisäksi muita kokousedustajiakin lähemmäs puolitoistatuhatta.
Vaikka puoluekokouksessa käsitellään monia tärkeitä poliittisia linjauksia, niin henkilövalinnathan eniten kiinnostavat. Tämä näkyi myös kokouspaikalla käydyssä vaalikampanjoinnissa.
Henkilövaaleista otin julkisesti kantaa kolmen varapuheenjohtajan vaaliin ja kannatin kahta reipasta naista, Anne Kalmaria ja Katri Kulmunia puoluejohtoon. Aiemmassa blogikirjoituksessani perustelin, miksen itse lähtenyt kilpaan mukaan.
Katri Kulmuni tulikin valittua suurella äänimäärällä puolueen varapuheenjohtajaksi. Lapista tuli edustus puoluejohtoon siis nyt yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Pidän tätä hyvänä vaalipiirillemme, etenkin kun meillä ei ole nyt Lapista ministeriä. Katrilla on myös vahva ulkopoliittinen suuntautuminen ja hän on toiminut erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä, joten hänen panoksensa on tarpeen puolueen profiilin laajentamisessa.
Anne Kalmari jäi 781 äänellään 110 äänen päähän valinnasta. Tietysti on pettymys, kun oma ehdokas ei tule valituksi, mutta sellaista demokratia on. Anne kävi hyvän kampanjan ja oli ilo olla siinä mukana. Sekä Anne Kalmarin että Hannakaisa Heikkisen kampanjoissa olivat selkeästi esillä agraarikysymykset. Kumpikin kampanja sai vahvaa tukea kentältä. Se velvoittaa valitun puoluejohdon huomiomaan maa- ja metsätalouden näkökulmat entistä voimakkaammin.
Uutena varapuheenjohtajaksi tuli myös Antti Kurvinen, joka on lakimies Lapin yliopistosta, kuten minäkin. Aiemmista varapuheenjohtajista jatkaa Juha Rehula. Puoluesihteeriksi valittiin viidestä ehdokkaasta Jouni Ovaska. Tällä joukkueella Keskustaa siis viedään eteenpäin.
Sunnuntaina kokouksessa valittiin puolueelle presidenttiehdokkaaksi Matti Vanhanen. Sunnuntain pääviesti oli mielestäni se, että ulkopoliittisesti pysytään Paasikiven-Kekkosen linjalla. Sanomme edelleen ei Natolle ja kyllä hyville naapuruussuhteille kaikkiin suuntiin. Vanhasen puheessa tuli hyvin ilmi myös se, että tuemme nykyisen presidentti Niinistön keskusteluyhteyttä Venäjän johtoon.
Mahdollinen Nato-jäsenyys tulisi Keskustalle hyväksytyksi vain kansanäänestyksen kautta. Täytyy kuitenkin muistaa, että todellisuudessa kansanäänestystä ei esitettäisi järjestettäväksi kuin tilanteessa, jossa valtiojohto jo kannattaa jäsenyyttä. Ei noin vakavasta asiasta huvikseen äänestytettäisi. Siksi kansanäänestyksen varaan ei kannata liikaa laskea, vaan vakaan ulkopoliittisen harkinnan.
Puoluekokous on tietysti myös sosiaalinen tapahtuma. Siellä tavataan tuttavia ja verkostoidutaan. Saadaan myös voimaa ja ideoita itse kunkin järjestön parissa tekemään työhön. Paluumatkalla kanssani Rovaniemelle samassa bussissa matkusti mm. Keskustan Lapin piirin entinen puheenjohtaja Hannes Viiri. Hän kertoi olleensa jo vuonna 1954 Maalaisliiton puoluekokouksessa mukana. Tällaisten konkareiden kokemuksen ääntä meidän kannattaa kuunnella.