Paavo Väyrynen jätti aiemmin viikolla Oikeusministeriölle tarkistettavaksi 5000 kannattajakorttia, joiden myötä hänen perustamansa Kansalaispuolue ry. etenee kohti rekisteröidyn puolueen statusta.
Rekisteröidyn puolueen ero rekisteröityyn yhdistykseen ilmenee voimakkaimmin sen edellytyksissä voittaa kannattajien suuntaan uskottavuus sekä mahdollisuuksissa asettaa ehdokkaita.
Kirjoitin aiemmin ryhmittymästä nimeltä Suomidemokraatit, joka nyt pyrkii myöskin rekisteröitymään puolueeksi. Mikäli se onnistuu, olisi Yleisradion järjestämässä pienpuoluetentissä mukana sekä Kansalaispuolue että Suomidemokraatit, kannattajakortteja kunnallisvaaleihin keräilevät Suomidemokraattien ohella mm. Itsenäisyyspuolue ja Viskipuolue rekisteröitiinkin jo aiemmin. Eilen tuli vuorostaan tieto Piraattipuolueen noususta takaisin virallisten puolueiden joukkoon.
On hyvin todennäköistä että Kansalaispuolueesta tulee eräänlainen uusi RKP poliittiselle kartalle eli ollessaan pienikin puolue, sitä kohdellaan kuin suurta puoluetta ja siihen suhtaudutaan tasavertaisesti. RKP varmistaa asemansa vaalirahoituksella sopivaa kielipoliittista mieltä oleville ehdokkaille, Väyrynen uskoo hieman toisella tapaa realiteettien voimaan suostuttelussaan.
Eikä Väyrynen olisi Väyrynen, eikä Kansalaispuolue hänen ideoimansa liike, jos jäisi antamatta kunnallistasolla mahdollisuus kaikille pelata Paavon pussiin ja lisäksi vielä äänestää keskustaa. Kun euro- ja eduskuntavaalit koittavat, voi Väyrysen kanssa sopimuksen tehnyt ehdokas löytyäkin toiselta listalta, sillä Kansalaispuolue ei toimi kunnallistasolla ja sen toimijat voivat niissä asettua mille listalle haluavat. Väyrysen puolueen ideana on, että he kansallisissa kysymyksissä (Eduskunta, Valtioneuvosto ja Euroopan parlamentti, sillä se on rajannut tavalla tai toisella n. 80 % laeista) toimii kuten Väyrynen on ohjelmassaan määrännyt. Myöhäisilloista tuttu lause "eikä siinäkään vielä kaikki" sopii tähän paremmin kuin televisioon, sillä kansallisten kysymysten lisäksi hän sitoutuu toimimaan Väyrysen valmisteleman periaateohjelman puitteissa myös kansainvälisissä kysymyksissä silloin kuin hänen asemansa antaa mahdollisuuden näihin vaikuttaa. Kansainvälisissä kysymyksissä tulee edelliseen rimpsuun lisäksi Tasavallan Presidentti, joka johtaa ulkopolitiikkaa "yhdessä Valtioneuvoston kanssa" ja josta Halonen virkakausiensa päätteeksi saivarteli loputtomiin, ihan kuin kuka tahansa valtaansa rakastunut miesjohtaja. Siinä kait se lasikatto sitten sai edes yhden halkeaman lisää?
Hmmm... ymmärtääköhän monikin, että Kansalaispuolueen jäseniksi nyt ja tulevaisuudessa ryhtyvät poliitikot, missä tahansa puolueessa ja noissa päätöksentekoelimissä toimiessaan vakuuttavat jäsenyytensä myötä kirjallisesti noudattavansa niissä lopulta Väyrysen linjaamaa ohjelmaa?
Presidentiksi Väyrynen on keskustan riveistä ainoa uskottava vaihtoehto, mutta todennäköisesti Juha Sipilä joutuu paimentamaan keskustalaisia äänestäjiä Vanhasen taakse, jonka äänisaalis jää todennäköisesti vielä viimekertaistakin heikommaksi. Sipilä on kaikkien onneksi tajunnut ettei hänen karismansa riitä puolueen presidenttiehdokkaaksi ja puolue tajunnut, että uhrautuvaisuus kiitoksena jätevesiasetuksen tuomasta taloudellisesta vaikutuksesta Green Rock Oy:n toimintaan alkaa olla lunastettu.
Keskusta on silti niin kunnallis- kuin presidentinvaaleissa todellisissa vaikeuksissa. Toisella puolella kannattajia ahmii Timo Soini, jota suitsii vain hallitusohjelma. Toisella puolella kannattajien lisäksi eduskuntaryhmän yhtenäisyyttä pyrkii murentamaan Väyrynen, jonka liikkeiden suhteen Soini varsinkin on herkkä ja siirtää helposti vastuun keskustalle myös Väyrysen tekemisistä, mikäli tilanne uhkaa käydä sietämättömäksi.
Soinin kasvanut äänimäärä ja siitäkin huolimatta viimekertainen sijoitus johtui siitä, ettei hän ollut enää niiden vaalien virallinen protestiehdokas. Pohdiskelin asiaa tuolloin enemmänkin presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta kansalaisraatina havainnoivassa blogissa nimeltä Presidentintekijät, jonka järjesti Savon Sanomat.
Miten tämä vielä nykyään liittyy Soiniin, perussuomalaisiiin tai kuinka Väyrynen sitten uhkaa nimenomaan häntä?
Siksi, että Soinia eivät omatkaan halunneet presidentiksi, sen sijaan MEP- ja kansanedustaja oli muistetusti kannattajakunnan mieleen. Ministeriys punnitaan ensimmäistä kertaa todellisesti vasta n. vuoden päästä, kunnallisvaaleissa. Tunnelmat ovat 2012 kireämmät, sillä tätä kirjoittaessa kunnat ovat kauttaaltaan yhdellä tai useammalla sektorilla kriisissä, jonka syveneminen johtuu siitä että valtio on (edelleen) kriisissä.
Kuntien menettäessä edellytyksiä tuottaa lain velvoittamia sekä yhä enemmän niukkuuden jakamiselle pohjaavia palveluja asukkailleen, on syntymässä valtionohjauksen pakottamina ja lähinnä keskustavaltaisten kaupunkien haja-asutusalueiden linnakkeiksi myös vapaaehtoisia liitoksia. Ongelma Soinille on, että näitä liitoksia vastustavat nimenomaan perussuomalaisten kannattajat sekä yleensä kaikki puolueen asettamat ehdokkaat, varsinkin liitoksissa lähiöiksi muuttuvissa kehyskunnissa. Väyryselle taas tämä asetelma luo kaikkien aikojen mahdollisuudet, sillä hallitusohjelmaan sitoutunut Sipilä sai kylläkin maakuntahallinnon hopealautasella, mutta selkeästikin raskaan vaihtokaupan tuloksena.
Nyt hallitusohjelmassa nuotteja seuraaville askelille lyövät betonilähiöistä pikkukyliin ulottuvat perussuomalaiset sekä rivitaloalueilta omakotikartanoihin ja opiskelijabokseihin ulottuva kokoomus. Perussuomalaiset ovat alttiita hukkaamaan kannatuksensa nukkuviin ja kokoomusta ei varsinkaan lifestyle-puolueena haasta uskottavasti kuin vihreät. Mahdollisuutena voi nähdä, että kokoomukselta vaaditaan jo valtionhoitajan otteita, vihreiltä ei niinkään.
Soinin ajoittama, kunnallisvaaleihin tähdätty ja hyvin leimallisesti perussuomalaista käsialaa olevan politiikan nousu keskusteluun hallituksen päätöksinä, on eräs osa strategiaa jolla puolue vahvistaa enää ainoaa heikkoa aluettaan. Kunnallispolitiikassa perussuomalaisilla on eniten saavutettavana, eduskunta- ja eurovaaleissa he ovat voittaneet jo mitä toistaiseksi voitettavissa on. Sauli NIinistö nauttii niin suurta kannatusta etten usko perussuomalaisten enää 2018 osallistuvan omalla ehdokkaallaan. Jos toisin käykin, niin takuulla se ei ole Soini.
Väyrysen pelisilmään mahtui sekin, että keskusta ei tee pysyvää nousua Juha Sipilän johdolla. Ainoana keinonaan taklata pikavoittoja saalistavat, juurevan alkiolaisuuden kadottaneet liberaalit, Väyrynen tekee uutta puoluettaan keskustan sisälle.
Olisi keskustan johdolla myös aihetta kiitokseen. Puolue saa varsin hyvin koulutettuja ehdokkaita, ainoana miinuksena, että he voivat olla Väyrysen puolueessa esim. tukiryhmän jäseniä ja läpi mentyään liittyä julkijäseniksi. Jos MEP tai kansanedustaja, joutuu intressien ristiriidassa pahimmillaan tekemään valinnan äänestääkö avosylisen Väyrysen vai sellaisen puolueen kannan mukaisesti, johon kuulumistaan epäili jo niin paljon, että lähti Väyrysen kelkkaan, on selvää että Väyrynen vaikuttaa paremmalta. Mikäli joku uhkaa kuitenkin yksipuolisesti livetä rintamasta, niin Paavolla on näyttää kirjallinen sopimus allekirjoituksineen siitä, että ko. henkilö on hänen puolueensa jäsen ja sitoutunut toimimaan kuten puolue edellyttää.
Soini varmasti tajuaa kaikista ihmisistä viiltävimmin kuinka vuoden takainen hallitusohjelma jätti EU- ja eurojäsenyyteen Väyrysen mentävän aukon, Venäjä-pakotteiden osalta perussuomalaiset ovat olleet melko hajallaan. Yllättävän moni toivoo kauppasuhteiden elpyvän, vaikka niitä ylläpitääkseen pitäisikin katsella muualle kun se hoitaa naapurisuhteitaan kyykyttämällä luonnonvaroistaan riippuvaisia maita minkä ehtii.
Keskusta on ongelmissa väyrysläisten kanssa ja Sipilä turhautunut siitä ettei pääministeri voi erottaa alaisiaan edes rahalla ja hankkia osaajia joilla löytyisi nk. oikea asenne.
KD toivoo että sympaattinen ja puoluerajojen yli arvostusta nauttiva Sari Essayah palauttaa raamattumummon homolausunnoillaan eksyttämät lampaat,
Vasemmisto(liitto) uskoo että militantti feminismi, vihamielinen antirasismi ja vainoharhainen luokkasotaretoriikka ovat kestävät välineet joilla tuleva puheenjohtaja Li Andersson nousee lopulta kansakunnan johtajaksi ja kansandemokratian jalkauttajaksi. Nähtäväksi jää, mutta luotan enemmistön järkeen näin tärkeissä asioissa.
Vihreät heilahti takaisin keskisuureksi, kun tajusi lähteä Rosatom-kysymyksen myötä hallituksesta. Viimeksi viisi paikkaa meni kun he jäivät sinne. Ei huonosti puolueelta jolla on tiettävästi näkyvinä toimijoina eniten tohtoreita noin vertaillen.
Antti Rinne on tuulettanut lukuja jotka syntyvät kun ihmiset vastaavat turhautuneina puhelinhaastattelijoille tai klikkailevat esim. kännissä nettipaneeleihin. Rinteen ja sosialidemokraattien tappio tulee kunnallistasolla saamaan syvyyksiä joiden myötä kenties puolueen johtaja vaihtuu ylimääräisessä puoluekokouksessa, eivätkä he osallistu presidentinvaaleihin. Noloa se oli viimeksikin, kun ensin etsittiin lähes katkeamattomalla putkella presidenttejä nostaneelle puolueelle ehdokasta torilla kyselemällä ja kun ei löytynyt, tarjoutui Paavo Lipponen ehdokkaaksi. Haluaisin uskoa että heidän oli vain pakko suostua ja tiedossa oli mitä tuleman piti, mutta luulen että siellä monikin ilahtui ja näki Lipposen ehdokkuudessa uhan sijaan mahdollisuuden. Samalla tiellä jatkaa "äijäfeministi" Rinne joka kumartaessaan kaikkiin suuntiin luo liikkeestään työväentaustaa korostavaa, "kaiken hyvän puolesta, kaikkea pahaa vastaan" taistelevaa, viherhehkuista ay-kassaraa, jonka ainoa tarkoitus on palauttaa entisaikojensa loisto.
Nykyään SDP esiintyy kaikkia puolueita (ja varsinkin perussuomalaisia) peesaillen yhteiskunnallisena jakolinjana, hyvinä ja välittävinä ihmisinä, luotettavina mummoina ja vaareina, joiden sympaattinen vetoomus kuinka ennen oli kuitenkin paremmin, vissiin pitäisi saada ihmiset äänestämään kellojenkääntäjäpuoluetta.
Sokerina pohjalla sitten kokoomus, joka aatteefilosofialtaan häilyy modernin oikeistolaisuuden ja saavutettuja etuja vaalivan Kerberoksen välillä. Osa puolueen kannattajista on vaipunut siihenkin syvyyteen että toivoo taianomaista muutosta gallup-kannatuksen vaikka tyhjästä kuin yrittää omalla tekemisellään vaikuttaa yhteiskuntaan. Eikä yhdelläkään eduskuntapuoluetta äänestäneellä ole tässä vara nauraa kokoomukselle, koska samaa mentaliteettia löytyy niistä kaikista.
Muun muassa kaikesta yllä mainitusta johtuen Suomella ei mene hyvin.